Pokerin Psykologia: Bluffaamisen todellinen arvo

Pokerin Psykologia: Bluffaamisen todellinen arvo

Saatat ajatella bluffaamisen perustuvan EV –laskuihin ja todennäköisyyksiin, mutta bluffaamiseen kuuluu monia muitakin tähän vaikuttavia tekijöitä. 

Tässä Pokerin Psykologia –sarjan osassa, tutustumme bluffaamisen psykologiseen puoleen ja siihen mitä vaikutuksia tällä on sinuun itseesi, omaan peliin ja muihin pelaajiin. 

Mitä on bluffaaminen? 

Tähän selkeään kysymykseen on yksinkertainen vastaus. Pelaajalla on mielestään vastustajaansa heikompi pokerikäsi, joten hän toimii kuin tämä olisi hyvä käsi ja yrittää saada vastustajan foldaamaan luomalla illuusion päinvastaisesta tilanteesta panostamalla. Vastustaja foldaa, pelaaja voittaa potin, ja peli kulkee. 

Yllä mainittu, on teknisesti bluffaamisen hyvin yksinkertainen selitys, tai oikeastaan vain yhdestä sen muodosta. 

Bluffaamista tapahtuu kaikkialla ympärillämme. Otetaan esimerkki luonnosta: 

Kun Gaselli näkee Leijonan, alkaa tämä pysähtelemään. Toisin kuin juosta heti pakoon, Gaselli kertoo Leijonalle, ettei tämän tarvitse käyttää paljoakaan energiaan päästäkseen tältä pakoon. Leijonan puolestaan, tarvitsee käyttää valtavasti energiaa saadakseen Gasellin kynsiinsä. 

Tästä syystä, jos Leijona haluaa saada Gasellin kiinni, täytyy tämän keskittyä heikompaan ja hitaampaan yksilöön, maksimoidakseen todennäköisyytensä saaliiseen. Epäonnistunut yritys saattaa tarkoitaa, ettei enää seuraavaan ole jäljellä energiaa. Näin ollen, Gasellin bluffi on kaksitehoinen: 

Tilanteen bluffi kertoo vastustajalle:   

  • Et tule saamaan minua kiinni, turha tuhlata energiaa. 

Se kertoo myös: 

  • Ei kannata edes yrittää tulevaisuudessa! Energiavarastot vähenevät jatkuvasti, joten on parempi keskittyä kokonaan muihin saaliisiin. 

Bluffin lisäksi, tilanteen pohjalta Gaselli tietyllä tasolla ehdollistaa Leijonaa tiettyihin johtopäätöksiin. Mielenkiintoista on, miten paljon loikkiminen oikeasti kuluttaa energiaa. Ei ole helppoa pomppia ylös alas pitkin savannia. 

Miksei Gasellit käytä muita bluffeja, kuten polje maata uhkaavasti? 

Kaikki pystyvät “stomppaamaan” ja polkemaa maata uhkaavasti. Jopa laiskiainen alkaa raapimaan maata ja pitämään mekkalaa kohdatessaan petoeläimiä, vaikka näillä ei olekaan mitään mahdollisuutta voittaa petoja oikeassa taistelussa.  

Joissakin tilanteissa, maan stomppaaminen ja polkeminen uhkaavasti, voidaan tulkita heikkoutena. Gaselli joka polkee maata eikä loiki ympäriinsä, on Leijonien silmissä se heikoin kohde, eli se tarjoaa parhaimmat mahdollisuudet pedoille saada saalis. 

Asian pointtina on, bluffin täytyy olla, tai vähintään näyttää, kuin se olisi pieni riski, kaikkien saatavilla olevien resurssien valossa, vaikka tilanteessa ottaakin suuren riskin, ison potin toivossa. 

Palataan takaisin Gaselliin: Panos asiassa on suurempi kuin se aluksi vaikuttaa. Lopulta Leijona saattaa alkaa saalistaa puskissa loikkivaa Gasellia. Jos Gaselli pääsee pakoon, Leijona varmasti tekee joitain huomioita sen käytöksestä, mikä laskee todennäköisyyttä saada kiinni juuri tuo saalis. 

Jos leijona kuitenkin onnistuu saamaan kiinni gasellin – tai pahempaa, saa kiinni sen helposti – bluffi menettää taikansa ja Gasellien mahdollisuus bluffata tulevaisuudessa laskee

Bluffien tehokkuus vaihtelee, riippuen kokemuksesta 

Jos olet kiinnostunut, miten bluffata, riippuen tilanteesta, meillä on tästä useita artikkeleita PokerListingsillä. Sen sijaan, tässä kappaleessa keskitymme bluffaamisen vaikutuksiin ja sen tehoon, sekä vastustajien eroihin.  

Bluffaamisen tehon näkee etenkin kohdatessaan uusia pelaajia. Voidaan väitellä, että karkeasti olemassa on kahden tyyppisiä aloittelijoita: 

  • Varovainen ja pelokas 

Sekä 

  • Agressiivinen ja liian itsevarma 

Varovainen ja pelokas pelaaja 

Kyseisen tyypin pelaaja voidaan tunnistaa seuraavista piirteistä:  

  • Hän ei halua ottaa riskejä 
  • Foldaa paljon pottien kasvaessa 
  • Tuhlaa rahaa pieniin panoksiin 

Aloittelijalla pelokkuus ja varovaisuus, johtuu usein epävarmuudesta mitä pitäisi tehdä, ja tähän on yhdistettynä itselleen asetetut paineet pärjäämisestä, mikä ironisesti johtaa usein juuri päinvastaiseen vaikutukseen. 

Bluffaaminen epävarmaa ja pelokasta pelaajaa vastaan on usein hyvä idea, koska heiltä puuttuu itseluottamusta tehdä isoja päätöksiä pöydässä ja pelkäävät käyttää stäkkiään. 

Jos onnistut näyttämään tämän tyypin pelaajalle edes kerran ison käden, he eivät todennäköisesti tee mitään isoja liikkeitä sinua vastaan. Kuhan voitto/tappio % näytetyillä käsillä on tarpeeksi suuri (vähintään 50%-60%), he eivät uskalla pelata sinua vastaan. 

Agressiivinen ja ylivarma pelaaja 

Varovaisen ja pelokkaan pelaajan vastakohta on agressiivinen ja ylivarma pelaaja. Heiltä ei puutu itseluottamusta, ja saattavat jopa etsiä jännittäviä tilanteita (niin kuin Game Of Gold -sarjassa), joten he ajattelevat voivansa bluffata paljon ja voittaa isosti. Näissä tilanteissa sinun tulee “osoittaa dominanssi” ensin. 

Agressiivinen aloittelija on kuin nuori ja kokematon Leijona, jonka tulee ensin tehdä virheitä, jopa isosti. Jos panokset eivät ole tarpeeksi suuret, he katsovat kaikki bluffit, betsit ja korotukset. 

Heti alussa ei välttämättä kannata bluffata agressiivista aloittelijaa vastaan. Vasta kun olet näyttänyt muutamat hyvät kädet ja kerännyt niillä potit pöydästä, ehkä pyyhkinyt pöytää aloittelijalla pari kertaa – vasta sitten hän alkaa tajuamaan mistä on kyse kohdallasi ja kuka on se pöydän todellinen Top G! 

Bluffaaminen kokeneita pelaajia vastaan 

“Hieno juttu, paitsi tarkoitukseni ei ole murskata vain aloittelijoita. Miten bluffaan onnistuneesti kokeneita pelaajia vastaan?” 

On tärkeää ymmärtää perusteet, ja jostain täytyy aloittaa. Ero aloittelijan ja kokeneemman pelaajan välillä, on kokemus. Tämä tarkoittaa, että samat periaatteet pätevät. Varovainen kokenut pelaaja, on tässä vaiheessa jo nähnyt useita bluffeja ja jopa nähnyt muutaman lävitse. Hän osaa arvioida kätensä arvon ja pystyy tekemään kokemuksen pohjalta arvauksen, mitä toisella on kädessä ja paljonko siitä voi mahdollisesti hyötyä. 

Enemmän agressiivinen kokenut pelaaja, on tässä vaiheessa oppinut virheistään eikä katso kaikkia bluffejasi. 

Taipumukset ovat silti samat. 

Epävarmassa tilanteessa, pelaajat usein kallistuvat luonteensa mukaisiin päätöksiin ja korkealla todennäköisyydellä, päätös oli oikea. 

Siksi, ennen kuin lähdet bluffaamaan, tarvitset seuraavaa informaatiota pelaajasta: 

  • Millainen hän on luonteeltaan? 
  • Kuinka kokenut pelaaja hän on? 

Mitä enemmän saat informaatiota vastustajiesi luonteesta ja pelityylistä, sen parempi. Muista kuitenkin, ettei henkilö, joka on villi luonteeltaan, ole välttämättä villi pokeripöydässä. Mitä kokeneempi pelaaja on, sitä vähemmän luonteella on väliä. 

Miksi tämä on tärkeää? 

Huolimatta siitä, että harvemmin pelaat vain pokeriammattilaisia vastaan, fakta silti on, että pelaajat ovat aina näkemänsä vahvuuserojen vaikutuksen alaisena

Suurin ero asiassa on, että kokenut pelaaja pystyy pelin aikana sopeutumaan tilanteisiin hyvin nopeasti, eivätkä he anna menneiden tilanteiden vaikuttaa sen hetken tilanteeseen. Toisaalta, tämä tarkoittaa, ettei heidän ennakkoluulot ole myöskään niin voimakkaita, mutta et voi myöskään hyötyä tuosta ennakkoluulosta vielä tässä kohtaa. Siksi ei kannata bluffata ennen kuin olet osoittanut olevasi pöydän Top G, ellei sinulla ole hyvää syytä toimia toisin.  

Vaikka alussa bluffaamisella olisikin hyvä odotusarvo teoriassa, voi se aiheuttaa ei toivottuja seurauksia pelin edetessä: Jos tuo alkupelin bluffi epäonnistuu, saat heikon pelaajan imagon.  

Pelaamalla tiukkaa peliä tai teeskentelemällä bluffeja, saatat onnistua käyttämään tuota imagoa hyväksesi, mutta vahvan pelaajan imago saattaa toimia paremmin, koska se avaa enemmän mahdollisuuksia tehdä voitokkaita peliliikkeitä. 

Panoksilla on väliä - Paljon! 

Bluffillaan, Gasellimme kirjaimellisesti laittaa elämänsä peliin, että se toimii. Toivottavasti kenenkään ei pokerissa tarvitse pelata ihan näin korkeilla panoksilla. 

Moni on kokenut tilanteen, missä frendi sanoo “pelataas vähän pokeria – ihan hyvikseen vain”. Istutte alas pöytään, jaatte chipit, ja noin 10-20 käden jälkeen peli päättyy, koska kaikki vetävät jatkuvasti all-init ja flippailevat menemään. Bluffit eivät todellakaan mene läpi koska kaikki korotukset ja betsit katsotaan. 

Vertaa tuota ilmaispeliä pokeriturnaukseen, missä kaikki kaverukset laittavat vaikka 10€ peliin. Mukana on 10 pelaajaa, joten sinulla on mahdollisuus voittaa 90€. Tietty joukkoon saattaa mahtua pari pelaajaa, jotka pelaavat holtittomasti ja joutuvat tekemään re-buyn, mutta yleensä tarpeeksi merkittävä palkintopotti saa pelaajat pelaamaan varovaisemmin. Nyt bluffaamisessa onkin järkeä, koska riskeeraamalla puolet stäkistään, on vaarassa jäädä rahasijojen ulkopuolelle. 

Entäpä oikeat pokeriturnaukset? Maksoit 200€ sisäänoston ja palkintorahaa on jaossa jotain 5 000€ ja 20 000€ välillä. Oletko valmiina riskeeraamaan puolet stäkistäsi bluffiin? 

Asiat muuttuvat panosten noustessa. Sanotaan vaikka, olet telkkarissa. Maailma katsoo sinua pokeripöydässä, kun kädessäsi on Jätkä Pari. Pelaat Daniel Negreanua vastaan ja hän korottaa all-in. Tiedät, että hän saattaa bluffata. 

Jos maksat ja häviät, teet itsestäsi idiootin telkkarissa ja menetät noin miljoona dollaria. Mutta, jos maksat ja voitat, olet sankari. Olet nyt se sheriffi, joka näki mestarin bluffin lävitse ja yht.äkkiä nimesi tunnetaan ympäri maailmaa, myös pokerihuoneilla ja redditissä. 

Nyt kun pääsimme korkeisiin panoksiin, otetaan hetkeksi tarkkailuun persoonallisuus. Pelaatko vielä vain rahasta? Mitä maine ja kunnia merkitsee sinulle? Onko mahdollisuus riskin arvoinen? 

Mitä nämä voivat kertoa meille pelaajasta? 

Egolla on väliä

Mennään takaisin ystävien pokeriturnaukseen ja mietitään seuraavaa skenaariota. 

Et välttämättä ole Daniel Negreanu, mutta olet silti pöydän Top G. Olette pelanneet pari tuntia, kaverit ovat hävinneet sinulle useita käsiä ja olet chipleader. Muiden foldasessa, päädyt heads-upiin yhden kaverin kanssa ja päätät laittaa kaiken peliin, all-in! 

Todennäköisyys voittaa pysyy samana, mutta hän saattaa menettää koko stäkkinsä ja tippua turnauksesta. Jos hän häviää, ei hän saa rahaa. Mutta, jos hän voittaa, kaikki frendit hurraavat ja muistavat tuon hurjan peliliikkeen, millä pöydän “iso paha susi” voitettiin. Kaverit muistavat hetken illan tapahtumat, mutta voittaja itse varmasti muistaa sen vielä kauemmin. 

Tällä on vaikutusta Todennäköisyyksiin hänen mielessään. “Makea voitto”, pelkästään yhdessä kädessä, saattaa aiheuttaa huonoja päätöksiä, tavallaan käänteinen FOMO

Bluffaaminen toimii molempiin suuntiin 

Oleellisimmat asiat bluffaamisessa ovat nämä: 

Pokerissa on todennäköisyyksien lisäksi useita eri tekijöitä. Jopa parhaat pokerinpelaajat saattavat tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat täysin järjettömiltä, koska kaikilla on omat motivaatiot, havainnot ja tausta. 

Ja niin on muuten sinussa itsessäkin. Jos löydät itsesi arpomassa, maksaa vai foldata, varmista, että päätöksesi syntyi järjellä ja hyvistä syistä. Ei sen takia, että olisit peloissasi, tilttaamassa tai koska egosi käski toimimaan. 

Pitämällä nämä asiat mielessä, pystyt lukemaan vastustajiasi paremmin, ja samalla, toivottavasti ne ehkäisevät “järjettömiä” päätöksiä ja saavat pysymään suunnitellussa pokeristrategiassa. Seuraavaksi kun olet bluffaamassa, muista harkita useita eri tekijöitä. 

Comment on that

Viestisi odottaa hyväksyntää