| 18+ | Play Responsibly | T&C Apply
header-bg

Kings of Tallinn päätapahtuman voitto meni Suomeen!

Kolmannen kerran pelattu Kings of Tallinn houkutteli mukaan paljon pelaajia ja päätapahtuman voiton vei Matias Knaapinen.

Ilari Sahamies ja Felix Stephensen

Kings of Tallinn järjestettiin ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten Teresa Nousiaisen aloitteesta. Hän on entinen European Poker Tourin sekä Virossa sijaitsevan Olympic Casinon johtaja.

Kolmessa vuodessa Tallinnan turnauksesta on kasvanut yksi pohjoismaiden suurin pokerifestivaali eikä tämänkertainen tapahtuma jättänyt ketään kylmäksi.

Kings of Tallinn 2017 piti sisällään 35 eri tapahtumaa ja lähes kaikki niistä oli loppuunmyytyjä. Tämä oli jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, että edullisen sisäänostomaksun turnaukset, kuten vaikkapa Battle of Malta ovat tällä hetkellä erityisen suosittuja.Ilari Sahamies ja Felix Stephensen

Useampi pokeriammattilainenkin matkusti Viroon pelimatkalle. Heitä olivat muun muassa Ilari Sahamies, Felix Stephensen, Juha Helppi sekä Jens Kyllönen.

Nämä herrat pelasivat vain käteispelejä, joihin pääsi mukaan 200€/400€ investoinnilla.

Knaapiselle kolmoisvoitto

1100 € päätapahtumassa oli enemmän pelaajia kuin viime vuonna, yhteensä 247 henkilöä. Palkintopotiksi muodustui 234 650 € ja voittajalle oli luvassa 61 400 €.

Kukaan ammattipelaajista ei päässyt finaalipöytään saakka, josta muodostui Suomen, Viron ja Liettuan välinen taistelu. Jokaisella maalla oli finaalipöydässä kolme edustajaa, mutta sunnuntaina voittajaksi selviytyi suomalaispelaaja Matias Knaapinen.

Hän päihitti heads-upissa Viron Roland Luikin ja nappasi itselleen 45 007 € kolmen pelaajan tekemän diilin mukaisesti.

Virolainen Luik oli kerännyt diiliä tehtäessä suurimman stäkin ja hän sai neuvoteltua itselleen 46 677 €, kun kolmanneksi jäänyt Kasper Mellanen puolestaan sai 36 000 €.

KingsofTallinn2

Knaapinen voitti myös 5-Card PLO tapahtuman ja sai palkinnon myös joukkuekilpailusta yhdessä Antti Kärkkäisen, Leo Pietilän ja Torsti Kettulan kanssa.

Jokaisen eventin palkintopotista 2% siirrettiin joukkuekisan pottiin, joka kasvoi 13 000 € kokoiseksi. Voittajat saivat myös Kings of Tallinn – tittelin.

Ruotsalainen Tomas Söderström oli yksi Tallinnan voittoisista pelaajista, sillä hän oli paras €2k High Roller tapahtumassa ja nappasi 31 600 € potin jättäen toiselle sijalle suomalaisen Mikko Turtiaisen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

The Festival Bratislava; kaksoisvoitto Hollantiin – Rättyä paras suomalainen

The Festival Bratislava-turnausviikon pääturnaus päättyi viime yönä Hollannin pelaajien riemujuhliin. Michel Molenaar vei voiton, heads upissa kaatui maananainen Gerianne Dijkstra. Suomalaisjoukkueen paras oli JP Rättyä, joka oli sijoittui sijalle 14.…

17.10.2022 | [email protected]
Millainen pokerihuone sopii juuri sinun makuusi? Lue vinkit

Pokerihuoneella pelaaminen on huippujännittävää ja se on myös suomalaisten keskuudessa erittäin suosittua. Tarjontaa on valtava määrä, mutta me Pokerlistingilla haluamme auttaa sinua päätöksenteossa ja kertoa sinulle, millaisiin asioihin on hyvä…

25.10.2021 | Bella Khadije Gol
Miksi kannattaa pelata netin pokerihuoneilla?

Nettipokerin pelaamisen suosio on kasvanut hurjaa vauhtia, minkä johdosta pelaamisen tarjontaa on enemmän kuin koskaan netissä. Pelaaminen onnistuu parilla klikkauksella, minkä johdosta pelaamisen suosio on kasvanut uusiin mittasuhteisiin. Pokerihuoneet ovat…

25.10.2021 | Bella Khadije Gol
Fantastinen ensimmäinen Festival-tapahtuma Bratislavassa

Festival Series -tapahtuman avajaiset olivat Bratislavassa ja se olikin todellinen menestys – viikko täynnä turnauksia pokerin, blackjackin ja ruletin parissa. Lisäksi mukana oli urheiluvedonlyöntiä ja valtavasti tapahtumaa Banco Casinolla 24/7.…

8.10.2021 | Bella Khadije Gol
World Series of Poker 2021 – aikataulu ja yksityiskohdat

World Series of Poker (WSOP) palaa vihdoin täysillä takaisin vuonna 2021. Turnausta ei järjestetä nyt kesällä, vaan syksyllä. Mukana ovat kaikki tutut tapahtumat, mukaan lukien kovasti odotettu 10 000 dollarin…

10.6.2022 | Bella Khadije Gol
Pokerisivustot ilman tiliä

Nettipelien parissa päästään näkemään toisinaan keksintöjä, jotka näyttävät suunnan kokonaisille pelisukupolville. Yksi viimeisimpien vuosien suurimmista megatrendeistä on ollut nettikasino ilman tiliä. Tämä pelaamista yksinkertaistava innovaatio on raivannut tiensä myös pokerisivustoille…

6.4.2022 | Bella Khadije Gol
Pokeri ja riskihallinta – ei vain kirstun päällä istumista

Pokerin viehätys rakentuu isoin osin siitä, että pelaajan on mahdollista vaikuttaa onnettaren mielenoikkuihin suurestikin omalla osaamisella. Hyvä pokerin pelaaja osaa lajinsa kuin omat taskunsa, mutta on myös muilla tavoin valmistautunut…

6.4.2022 | Bella Khadije Gol
Parhaat kasinopelien toimittajat

Pelimarkkinoilta löytyy jo kymmeniä tuhansia erilaisia nettikasinopelejä ja myös niitä suunnittelevia pelitaloja on sadoittain. Ajan kuluessa jyvät ovat erottautuneet akanoista ja parisen kymmentä pelitaloa on noussut massan yläpuolelle alan johtaviksi…

6.4.2022 | Bella Khadije Gol
Katso lisää

Comment on that

Viestisi odottaa hyväksyntää
×