Vijayaram $130 sittarista 1,6 miljoonan Aussie Millions voittoon

Shurane Vijayaram

Pokerskenellä tapahtuu myös eteläisellä pallonpuolikkaalla.

Yksi vuoden suosituimmista pokeritapahtumista vuodesta toiseen on eittämättä Aussie Millions. Vuosi 2017 ei ollut poikkeus, sillä kyseisen tapahtuman pääturnaukseen osallistui 725 pelaajaa.

Finaalipöydässä nähtiin tuttuja nimiä kuten esimerkiksi Fedor Holz, Ben Heath ja Jeff Rossiter ja näin näytti vahvasti siltä, että ammattilaiset vievät voiton. Tästä muuan Shurane Vijayaram oli kuitenkin toista mieltä.

Viljayaram joka on cash game –pelejen ystävä, pelasi muutaman pubiturnauksen pari kuukautta sitten ja päätti osallistua päätapahtuman sateliittiturnaukseen sunnuntai iltana.

Sateliitin hän voitti ja vain muutama päivä myöhemmin hän räjäytti koko pankin, voittmalla uransa ensimmäiset turnausrahat, 1 600 000 australian dollaria, jättämällä yllä mainitut pokerisuuruudet nuoleskelemaan näppejään.

Pääturnaukselle arvoisensa loppu!

Viljjayaram joka johti finaalipöytään mentäessä ei suinkaan voinut olla varma voitostaan, sillä hänen kintereillään vaani muuan Fedor Holz.

Fedor Holz2
Fedor Holz

Kun huomioidaan, että muiden finaalipöytään osallistuvien pelaajien joukossa olivat mm. Ben Heath ja australian Jeff Rossiter, Vijayaramin voiton todennäköisyys oli pieni.

Vijayaram piti kuitenkin pintansa kukistaen Ben Heathin headsupissa ja vieläpä tyylillä. Hän päätti Heathin pyristelyn kädessään 55.

Viime aikoina loistavia otteita esittänyt Fedor Holz sijoitttui pääturnauksen viidenneksi korjaten mukavan 335 000 austalian dollarin potin, Rossiterin kuitatessa 445 000 australian dollaria sijoituttuaan pääturnauksen neljänneksi.

“Rehellisyyden nimissä, olen vain pelannut hieman pubipokeria ennen tuloani tänne," Vijayaram totesi Pokernewsille taiston tauottua.

"Yksi pubipokerikaverinen kyseli minulta mikäli olen pelannut Aussie Million sateliitissä ja totesin etten ole turnauspelaaja"

"Ajateltuani asiaa hetken ajattelin, että miksipäs en kokeilisi ja nyt olen täällä."

Tässä lopputulokset:

1. Shurane Vijayaram 1,600,000
2. Ben Heath 1,000,000
3. Tobias Hausen 620,000
4. Jeff Rossiter 440,000
5. Fedor Holz 335,000
6. David Olson 270,000
7. Luke Roberts 210,000

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

×

Sorry, this room is not available in your country.

Please try the best alternative which is available for your location:

Close and visit page