Perun Diego Ventura lunasti WSOP pelipaketin 888pokerilta

Diego Ventura

Perusta kotoisin oleva Diego Ventura on ollut yksi nettipokerin kantavia voimia jo usean vuoden ajan.

Nettipokerissa saamansa menestyksen lisäksi pelaaja on päässyt kahteen kertaan Sunday Million -tapahtuman finaalipöytään.

Ventura aloitti live-pokerin pelaamisen vuonna 2014 ja on jo nyt Perun kaikkien aikojen eniten pokerista rahaa voittanut pelaaja. Hänen yhteenlasketut voittorahansa ylittävät jo 1 miljoonan euron rajapyykin.

Suurin osa summasta tuli tietenkin vuoden 2015 PCA -päätapahtumasta, jossa Perun mies sijoittui toiseksi.

Koko tapahtumaan osallistuminen oli tuolloin vaakalaudalla, sillä Yhdysvallat eväsi ensin pelaajalta viisumin. Ventura oli aiemmin voittanut osallistumisoikeuden satelliittiturnauksen kautta.

Diego Ventura pca
Ventura PCA -tapahtumassa

Lopulta hänet kuitenkin päästettiin mukaan. Heads-upissa tuloksena oli kirvelevä tappio ja voiton korjasi Kevin Schultz. 907 080 $ oli kuitenkin kaikkien aikojen suurin pokeripotti, jonka perulainen pelaaja on koskaan voittanut.

Vamos Las Vegas!

Suuren voiton jälkeen on muuttunut melko paljon. Venturalla on nykyään omaa nimeään kantavat nettisivut sekä pokeritiimi, jonka nimi on itseoikeutetusti – Team Ventura. Joukkue osallistuu ympäri maailmaa pelattaviin pokeriturnauksiin.

Viime viikolla Ventura itse sai melko kohtalaisen käteispelivoiton jäätyään sijalle 13 €10k High Roller Dublin -tapahtumassa.

Vuoden 2014 PCA oli Venturan uran suurin tapahtuma tähän asti, mutta siihen on tulossa muutos hänen osallistuessaan vuoden 2016 WSOP -päätapahtumaan.

Ventura pystyi lepäämään pokerista Dublinin turnauksen jälkeen alle 24 tuntia, kun hänet bongattiin pelaamasta satelliittiturnausta 888poker -sivustolla. Perulainen rekisteröityi mukaan 1050 $ suoraan satelliittiturnaukseen, jossa mukana oli 87 pelaajaa. Yksi heistä oli muuan Dominik Nitsche.

Kuusi parasta pelaajaa saivat WSOP -pelipaketin, joka sisältää osallistumisoikeuden päätapahtumaan, viisi yötä kauniissa 4-tähden Vdara hotellisa sekä 1500 € edestä kulukorvauksia.

Kun viimeinenkin käsi oli pelattu ja Venturan kolmas sija varmistui, hänestä tuli samalla yksi ensimmäisistä pelaajista, jotka ovat tänä vuonna lunastaneet pelioikeuden maailman suurimmassa pokeritapahtumassa.

Kyseessä on pelaajan ensimmäinen kerta World Series of Poker -päätapahtumassa. Ventura oli itse tietenkin onnesta soikeana:

Seitsemän askelta WSOP -pelipaketin lunastamiseen

Ventura on ollut hyvällä pelipäällä 888pokerilla, jossa esiintyy nimimerkillä Diegovac. Hän voitti aiemmin tässä kuussa Sunday Challenge -tapahtuman napaten palkintorahoja yli 20 000 $.

WSOP 888poker
WSOP unelmasta tulikin totta.

Jos haaveilet myös itse WSOP -tapahtumaan osallistumisesta, 888poker sivustolla on seitsemän askeleen ohjelma, jonka avulla voit päästä lähemmäs haaveesi toteutumista. Joka kerran voittaessasi pääset seuraavalle tasolle.

Näin se toimii:

  • ·Taso 1: Buy-in 1c; 1:10:stä voittaa lipun tasolle 2
  • ·Taso 2: Buy-in 10c; 1:10:stä voittaa lipun tasolle 3
  • ·Taso 3: Buy-in $1; 1:5:stä voittaa lipun tasolle 4
  • ·Taso 4: Buy-in $5; 1:6:stä voittaa lipun tasolle 5
  • ·Taso 5: Buy-in $30; 1:5:stä voittaa llipun tasolle 6
  • ·Taso 6: Buy-in $160: 1:6:sta voittaa lipun tasolle 7
  • ·Taso 7: Buy-in $1050; 1:7:stä voittaa WSOP -pelipaketin

Jos pääset tasolle 7 asti, sitä pelataan seuraavasti:

  • ·Stäkit: 10 000 chippiä
  • ·Blindien tasot: 20 min
  • ·1 Blind taso: 25/50

Viime vuonna Thomas Yates voitti itselleen pääsyn tapahtumaan aloittaen vain yhdellä sentillä. Hän selvitti tiensä kaikkien 7 tason läpi ja sai itselleen Las Vegas WSOP -pelipakerin sijoittuen tapahtumassa sijalle 486 ja napaten 19 500 $.

Rekisteröi itsellesi pelitili 888pokerilla nyt ja aloita oma matkasi WSOP -tapahtumaan.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

×

Sorry, this room is not available in your country.

Please try the best alternative which is available for your location:

Close and visit page