Patrik Antonius: Oli mukavaa tehdä paluu

patrik antonius 3

Patrik Antonius kertoo paluustaan pokerin pariin, isojen käteispelien vähenemisestä sekä seuranta ohjelmistojen vaarallisuudesta.

Patrik Antoniuksella on vaikeuksia päästä pois pelialueelta, sillä hän oli kysytty henkilö fanien keskuudessa, jotka mielellään halusivat ikuistaa itsensä sekä suosikkipelaajansa kännykkäkameroilla.

Tämän takia päätimme istahtaa aulan kaukaisempaan ja rauhallisimpaan nurkkaan.

Patrik Antonius ei pidä itseään erikoisen hyvänä turnauspelaajana, jonka takia hän ei pelaa usein isoissa tapahtumissa.

Pelaaja on päässyt palkintorahoille vain seitsemässä kansainvälisessä pokeritapahtumassa vuodesta 2011 lähtien. Jokainen palkintopotti on tosin ollut kuusi tai seitsemän numeroa suuri.

Suomalainen high roller on yhä edelleen yksi maailman parhaista pelaajista.

Antonius on saalistanut voittonsa viidestä eri maasta, mutta missä hän asuu vakituisesti tällä hetkellä?

PA: Vietän eniten ajastani Monacossa. Pelaan pokeria ympäri maailman, mutta osallistun harvoin turnauksiin.

PL: Kuten Macao, esimerkiksi?

PA: Ei viimeaikoina. En ole ollut siellä kahteen vuoteen. Ajattelin pelata taas isoja pelejä.

Patrik Antonius

PL: Joidenkin mukaan Manila on uusi kuuma pokerikaupunki.

PA: (hymyilee) No, Manilassa on hyviä pokerihuoneita ja koska kiinalaiset eivät saa pelata kotimaassaan, he käyvät hakemassa jännitystä Macaolla tai Filippiineillä.

Tiedän kertoa myös, että Winfred (Yu; Macaus Poker King Clubin toimitusjohtaja, toim. huom.) on avannut pokeriklubin Manilaan.

PL: Sinulla on ilmeisesti suhteita King's Casino Rozvadoviin, sillä kädessäsi on sen nimeä kantava ranneke.

PA: En ole tehnyt minkäänlaista sopimusta. Juttelin King's Casinon omistajan (Leon Tsoukernik, toim. huom) kanssa ja molemmat olimme sitä mieltä, että voisimme tulevaisuudessa tehdä yhteistyötä.

Tästä johtien päätin pitää ranneketta tämän tapahtuman aikana.

PL: Otitko osaa hiljattain järjestettyyn high stakes-peliin King's Casinolla?

PA: En ollut pelaamassa. En ole itse asiassa edes käynyt siellä, mikä selittää allekirjoittaneen puuttumisen kyseisestä käteispelistä.

Tällä hetkellä olen aivan tyytyväinen täällä pelaamiseen. Tapahtuma on todellä hyvin järjestetty ja odotan innolla seuraavaa turnausta Berliinissä tai Maltalla, sekä tietenkin Monacon Grand Finaalia.

PL: Miksi olet viime aikoina pelannut niin vähän?

Patrik Antonius

PA: Niitä isoja tapahtumia, joissa pelasin aiemmin, ei enää järjestetä. Macaulla pelit muuttuivat privaateiksi peleiksi ja Vegasissa pelaaminen ei enää ollut samanlaista kuin aiemmin.

Yht'äkkiä Lontoossa ja Monacossa ei enää ollut pelejä. Asiat muuttuvat hyvin nopeasti tällä alalla.

Tästä johtuen hiljensin tahtia erityisesti pokerin osalta. En pelannut yhtään kättä moneen kuukauteen. Olisin kyllä pelannut, mutta sen olisi täytynyt tapahtua kunnollisessa pelissä.

Toisaalta vietin paljon aikaa perheen parissa sekä keskityin kuntoiluun. Olen nyt paljon paremmassa kunnossa kuin aiemmin.

Kärsin selkäongelmista, sekä olkapääni ja lonkkani olivat kipeinä. Nyt kaikki on kunnossa ja minusta on mukavaa taas pelata pokeria.

PL: Oletko pelannut tennistä Gus Hansenia vastaan?

PA: Jos hän haluaa pelata, voimme varmasti järjestää sellaisen (nauraa). Uskon että häntä kiinnostaa nykyään enemmän squash.

PL: Mitä tapahtui nettipokerin pelaamisellesi? Meillä on ikävä aikoja kun sinä ja Tom Dwan pelasitte sadoistatuhansista dollareista.

PA: Minusta se on myös vähän surullista, mutta teknologia on kehittynyt niin paljon, että kyseessä on nyt aivan toisenlainen peli.

Nykyään pelaajat käyttävät ohjelmistoja, joista he saavat todella paljon tietoa ja dataa, joka tekee pelistä enemmänkin numeroilla mätkimistä.

En itse koskaan käyttänyt tällaisia ohjelmistoja, joten en hyötynyt uudesta teknologiasta ollenkaan. Pelaan enemmänkin fiilispohjalta.

Nykyään pelaajat tietävät mitä tekevät. Koko pelaamisen perusta nojaa ohjelmiston antamiin peliohjeisiin. Nettipelaaminen tuntuu nykyään tietokonetta vastaan pelaamiselta.

Patrik Antonius

Jos et itse käytä pokeriohjelmistoja, peli ei ole enää reilua. Mixed Games on silti yhä edelleen suosikkini.

PL: Kyseieille peleille ei ole vielä seuranta ohjelmistoja.

PA: No minä uskon, että viisaat päät ovat tekemässä sellaisia tälläkin hetkellä. Stud pokerille tai heads-up 2-7 Triple Draw:lle on varmasti pian tulossa omat ohjelmansa.

Niin paljon kuin minä tiedän, Limit Hold'em on ratkaistu.

Minä lopetin Hold'emin ja PLO:n pelaamisen netissä. Hävisin miljoonan, jonka jälkeen huomasin, että en pysty enää voittamaan. Se oli suuresti seuranta ohjelmiston syytä.

Live-pokerissa pelaan vielä mielelläni, mutta nettipokerissa en enää pidä voiton todennäköisyydestä, valitettavasti.

PL: Tunnetko pokerin pelaamisesta jälleen riemua?

PA: Kyllä! Odotan jo kovasti EPT Malta tapahtumaa. Ja miksikäs ei. Olen aina pitänyt live-pokerista, vaikka nettipokerin pariin on paljon helpompi päästä.

Tähän mennessä ympärille on kertynyt ihmisiä kameroineen sekä puhelimineen. He näyttävät kovin kärsimättömiltä.

PL: Emme halua pidätellä sinua kauempaa. Kuvaajat jo odottavatkin sinua.

PA: Juuri tämä on ollut minulle suurin yllätys. Olin kovin kauan pois kuvioista, mutta ihmiset silti muistavat minut ja tulevat tervehtimään sekä ottamaan kuvia.

Se on hämmästyttävää.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

×

Sorry, this room is not available in your country.

Please try the best alternative which is available for your location:

Close and visit page