Harderista ensimmäinen PokerStars Championship voittaja

christian harder psc bahamas winner1
Kuva: Neil Stoddart

Vuonna 2008 Christian Harder pelasi ensimmäistä kertaa isossa live tapahtumassa, PokerStars Caribbean Adventuressa.

Hän sijoittui seitsemänneksi ja tienasi palkintorahaa 200 000 $, josta osa meni suoraan pelaajan tukijalle Cliff Josephylle.

Yhdeksän vuotta myöhemmin nämä kaksi pelaajaa huomasivat pelaavansa vastakkain heads-upissa PokerStars Championshipissa Bahamalla.

Harderilla oli pieni johtoasema pelimerkeissä mitattuna, mutta he solmivat odotetusti diilin, jolla kumpikin varmisti itselleen 400 000 $ voitot.

Pelattavaksi jäi 10 000 $ ja PSC Bahama titteli. Tällä kertaa Harder oli kovempi luu ja hän voitti palkintorahaa yhteensä 429 664 $.

“Tämä on todella loistavaa. Olen pelannut pitkään päästäkseni tänne asti. En ollut ennen vuoden 2008 PCA:ta pelannut isossa tapahtumassa. Yhdeksän vuoden aikana en ole voittanut isoa turnausta. Nyt voidaan sanoa, että ympyrä on sulkeutunut”, Harder kertoi PokerStars blogistille.

Gentili epäonninen

Harder pääsi finaalipöytään helposti, mutta aiemmin johtoasemassa ollut Kanadan Michael Gentili ei ollut yhtä onnekas.

Optimized NWM 2016 WSOP Cliff Josephy 4
Cliff Josephy

Viimeksi mainittu pelaaja oli kerännyt jo yli 6 miljoonaa pelimerkkiä, mutta putosi nopeasti 2 miljoonan dollarin tasolle. Lopulta hän hävisi käden ensin Aleksei Opalikhinille ja sen jälkeen Josephylle pudoten lopulta viidenneksi napaten kuitenkin 140 000 $ voittorahat.

Opalikhin jäi neljänneksi saaden 191 420 $. Kaveri ei edes aikonut ensin pelata päätapahtumassa, mutta pääsi mukaan satelliittiturnauksen kautta.

Kolmanneksi jäi Michael Vela, joka voitti vuonna 2007 WPT Foxwoods tapahtuman. Hänellä oli viime vuonna kovempi taistelu syöpää vastaan. Mies sai tällä kertaa kotiinviemisiksi 259 980 $.

Katso uusinta finaalipöydän tapahtumista tai lue siitä PokerStarsin blogista. Finaalipöydän tulokset sekä pelaajien voittosummat:

PokerStars Championship Bahamas päätapahtuma

Aika: 8-14. tammikuuta 2017
Pelaajamäärä: 738
Buy-in: 4717 $ + 283 $
Yhteenlaskettu palkintopotti: 3 376 712 $

Sija

Nimi

kotimaa

STATUS

voittopotti

1

Christian Harder

USA

PokerStars player

429 664 $*

2

Cliff Josephy

USA

 

403 445 $*

3

Michael Vela

USA

 

259 980 $

4

Aleksei Opalikhin

Venäjä

 

191 420 $

5

Michael Gentili

Kanada

 

140 940 $

6

Rasmus Glæsel

Norja

 

103 780 $

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

×

Sorry, this room is not available in your country.

Please try the best alternative which is available for your location:

Close and visit page