Brassi Denilson on uusi 888poker-lähettiläs

Denilson888

Yksi maailman arvokkaimmista jalkapalloilijoista, brasilialainen vuoden 2002 maailmanmestari Denilson on liittynyt 888poker lähettilääksi.

38-vuotias pelaaja lopetti jalkapallon vuonna 2010 ja on sen jälkeen tehnyt hommia kommentaattorina Brasilian televisiolle. Nyt ex-pelaaja on ottanut uuden haasteen vastaan aloittaen uran pokerin parissa.

”Monet jalkapallossa tarvittavat ominaisuudet saattavat olla avuksi myös pokeripöydän äärellä”, Denilson toteaa.

”888poker on yksi suurimmista ja parhaimmista pokeripelialustoista maailmassa ja on suuri kunnia päästä mukaan 888poker teamin jäseneksi”.

”Toivon, että pystyn kehittymään pokeripelaajana sekä houkuttelemaan muita uusia pelaajia mukaan”.

Denilson liittyy jo nyt kuuluisien brassipelaajien joukkoon. Mukana ovat olleet jo aiemmin Neymar Jr. ja Ronaldo (molemmat PokerStarsin tukemana), joten Etelä-Amerikka on vahvasti edustettuna.

Denilson888 2
Valmiina vastaamaan haasteeseen

888pokerilta tuttuja brasilialaisia ammattipelaajia ovat muun muassa Nicolau Villa-Lobos, Bruno Politano sekä Bruno Kawauti.

Maailmanmestari sekä ennätysmäinen siirtomaksu

Denilson oli ja on edelleen yksi puhutuimmista pelaajiasta.

Hän oli mukana Brasilian maajoukkueessa vuodesta 1996 aina vuoteen 2003 asti sekä voitti maailmanmestaruuden 2002 Japanin ja Etelä-Korean kisoissa.

Vuonna 1998 hänen siirtonsa Real Betisiin Sao Paulosta oli ennätyskallis, yhteensä 21,5 miljoonaa puntaa.

Denilson pelasi ammattilaisena 16 vuoden ajan ja edusti 10:tä eri seuraa.

”Hän pelasi taidokasta, tavoittelevaa ja energistä peliä ja toi ilon hetkiä miljoonille futisfaneille”, 888pokerin varatoimitusjohtaja Itai Pazer kertoo.

”Olemme todella innoissamme saadessamme niin ansiokkaan pelaajan joukkueeseemme. Haluamme pokeripelaajien suhtautuvan peliin samalla innokkuudella. Pokeri vaatii taitoa, sitä on harjoiteltava paljon, mutta haluamme pelaajiemme myös nauttivan siitä mitä tekevät”.

Rekisteröityäksesi ja päästäksesi testaamaan Denilsonin pokeritaidot, lataa 888poker -ohjelma arvostelusivultamme tämän linkin kautta.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

×

Sorry, this room is not available in your country.

Please try the best alternative which is available for your location:

Close and visit page