Nyt on hyvä hetki pistää pillit pussiin. Huomenna on viikon kiireisin päivä, siihen on syytä ladata akut kunnolla.
Hyvää yötä!!
Nyt on hyvä hetki pistää pillit pussiin. Huomenna on viikon kiireisin päivä, siihen on syytä ladata akut kunnolla.
Hyvää yötä!!
H.O.R.S.E-turnauksessa on päästy jo finaaliin asti. Suomen Arto Loikkanen (vihreä paita pöydän päässä) on yhä mukana ja varmistanut rahasijan. Toivotaan että lento kantaa nyt päätyyn saakka.
EDIT: Arto putosi hetki sitten, sija 6 tuotti 895€.
Suomalaisten illan suosikki näyttää olevan 225€+25€ PLO 4/5/6 turnaus, pistetäänpä sieltä vähän kuvia.
Pääturnauksessa merkit ovat pussissa. 91/280 pelaajaa jatkaa lauantain peleihin. Suomalaisia jatkoon pelasi neljä pelaajaa. Meikäläisten ykkösnimi on vuoristoratapäivän pelannut JP Rättyä. “Siellä sitä käytiin jo 40K pinossa, ja odottelin vain sopivaa puskupaikkaa. Sitten kortteja alkoi tulla, ja kun blindit olivat nousseet, olivat loppuillan voitetut potit ihan mukavan kokoisia. Ihan päivän lopussa sain vielä yhden vihun poikki, kun minun Ad Kd pysyi koko matkan vihun Ks Qd käden edellä”, kertoi JP, jonka pinossa nyt siis 162K.
Suomalaiset:
JP Rättyä 162K
Jussi Siika-Aho 27K
Esko Timonen 41K
Jouni Koivula 117K
Myös Joonas Mykkänen putosi illan viimeisten jakojen aikana. Joonas voi nyt siis suunnata Ilari Sahamiehen seuraksi, pohtimaan mikä meni vikaan. Eiköhän Joonaskin ilmesty rinkiin taas huomenna.
“Oli hyvä paikka, joten pukkasin merkit sisään illan viimeisessä kädessä Kh 2h kädellä”, kertoi Jussi Mattila. “Tällä kertaa ei tullut palautusta, joten jatketaan huomenna, nyt menen nukkumaan”, suunnitteli Jussi loppuillan ohjelmaa.
Ilari Sahamies sinnitteli pitkään pienellä pinollaan, mutta kun toimitus meni hetki sitten tarkistamaan Ilarin tilannetta, oli miehen jakkara tyhjä, merkit olivat loppuneet.
Toimitus olettaa Ilarin tekevän comebackin pääturnaukseen huomenna.
“Viisi pelaajaa limppasi, minulla oli isossa blindissä Ah Ks, reissasin 15K total, keskiposition herra mietti pitkään ja reissasi 30K total, muut kippasivat. Minä painoin koko 100K hivakan keskelle, herra maksoi 8s 8c kädellään, enkä minä tietenkään osu mihinkään”, raportoi Jussi Mattila.
“Kyllä minä tähän vielä yhden laukauksen tänään ammun, ei nyt oikein nappaa mikään muu turnaus”, suunnitteli Jussi ja paineli kassalle lipun ostoon.
Joel Holmberg ehti pudota kisasta toimituksen nopean illallistauon aikana.
Muut suomalaiset jatkavat:
JP Rättyä 42K
Jussi Siika-Aho 37K
Esko Timonen 60K
Jouni Koivula 135K
Joonas Mykkänen 25K
Ilari Sahamies 35K
Jussi Mattila 90K
115/279 pelaajaa juuri nyt. Ei taideta ihan 300 pelaajaan päästä.
Pääturnauksen päivä 1C on ollut menestys, 150/277 pelaajaa juuri nyt.
Suomalaiset tason 9, bb ante 1000, blindit 500/1000, lopussa:
JP Rättyä 78K
Jussi Siika-Aho 35K
Esko Timonen 40K
Jouni Koivula 95K
Joonas Mykkänen 26K
Ilari Sahamies 35K
Jussi Mattila 55K
Joel Holmberg 55K
Nyt pikku tauko. Tauon jälkeen tullaan pelaamaan illan viimeiset kolme tasoa.
“Ensin floppasin kolmoset mun kasipariin, mutta vihu sai riveristä isommat kolmosella rouvapariinsa, ja menetin vajaa 40K tuossa jaossa. Sen jälkeen pudotin yhden pienen pinon pelaajan, kun mun 4h 4d oli maalissakin vahva vihun As Jc kättä vastaan”, kertoi JP.
JP:n pinossa nyt 95K.
Pudonneita:
Heikki Siitari.
“Floppasin rattaat mun Ah Th käteen, mutta vihu oli onnekkaampi ja sai kolmannen kunkun riveristä Kh Ks käteensä”, kertoi Heikki. “Taidan huomenna koettaa onneani PLO-turnauksessa”, suunnitteli Heikki.
“Vihu limppasi buttonista, reissasin 3200 total isosta Ac Qc kädellä, vihu maksoi.
Floppi As Kd Qs, löin 2K, vihu reissasi 5K total, maksoin.
Turn Js, löin 6K, vihu meni all in 14K, maksoin.
Vihulla oli Ks 9s, joten takaa-ajossa olin. Riverin 2h ei tilannetta muuttanut”, kertoi JP.
JP:n pinossa nyt 85K.
Suomalaiset tason 7, bb ante 600, blindit 300/600, lopussa:
JP Rättyä 110K
Jussi Siika-Aho 50K
Heikki Siitari 50K
Esko Timonen 23K
Jouni Koivula 57K
Joonas Mykkänen 33K
Ilari Sahamies 24K
Jussi Mattila 57K
181/269 pelaajaa. Ei ehkä ihan 300 pelaajaan tänään päästä, mutta lähellä se on.
Nämä pelipäivät ovat pitkiä. Siksi on mukavaa, että halukkaille pelaajille on hierontapalveluja tarjolla. Suomalaispelaajista Ilari Sahamies ja Jussi Mattila hyödyntävät usein hierojien palveluita. Rentoutunut mieli, parempi pelihuumori.
“Aika hiljaista oli tämä kaksituntinen. Ainoa merkittävä tilanne oli kun floppasi J9 käteeni täyskäden ja sillä makselin vihun lyöntejä. Kun vihu riverissä löi 5500, reissasin all in, ja vihu kippasi, vaikutti vähän siltä että siellä oltiin ilmalla liikkeellä”, pohti JP Rättyä.
Kuten edellä kerrottiin, JP:n pinossa on nyt 103K.
Pääturnauksessa on nyt saatu pelattua kuusi tasoa, ja tänään pelataan vielä toiset kuusi. Pelaajia on juuri nyt komeasti 185/260 kappaletta.
Suomalaiset:
JP Rättyä 103K
Jussi Siika-Aho 44K
Heikki Siitari 35K
Jouni Koivula 58K
Joonas Mykkänen 35K
Ilari Sahamies 30K
Jussi Mattila 37K
225€+25 H.O.R.S.E on myös käynnissä. Suomella siellä vankka edustus.
49/60 pelaajaa siellä, pitkä matka vielä rahanjakoon.
Videolla kunnostautuu muun muassa Ilari Sahamies, ja muitakin suomalaisia vilahtaa kuvissa.
Suomalaiset tason 5, bb ante 400, blindit 200/400 puolivälissä:
JP Rättyä 92K
Jussi Siika-Aho 13K
Heikki Siitari 38K
Esko Timonen 31K
Jouni Koivula 48K
Joonas Mykkänen 20K
Ilari Sahamies 29K
Suomen joukkue sai pöytiin kaksi kovaa vahvistusta.
Meikäläisiä siis mukana nyt jo seitsemän kappaletta tänään.
Tämä päivä 1C on siis selvästi vilkkain pääturnauksen pelipäivä, toistaiseksi. Nyt pelaajamäärä on 235, ja lisää pikku hiljaa tulee. Isoimmassa salissa on nyt vain yksi vapaa pöytä, joten jos porukkaa tulee vielä lisää, pitää jakaa pelaajia jo useampaan saliin.
“Sain AA:n käteen, ja sillä vihun katsomoon. Vihu löi joka kadun J-korkeaan floppiin, kunnes riverissä löin vihun all in, ja hän maksoi QQ kädellään”, kertoi iloinen JP.
JP:n pinossa nyt noin 87K.
Suomalaiset tason 3 lopussa:
JP Rättyä 49K
Jussi Siika-Aho 29K
Heikki Siitari 40K
Esko Timonen 29K
Jouni Koivula 27K
Viime yönä pelattiin Black Jack-turnauksen välierät. Välieriin oli päässyt yhteensä 10 pelaajaa, heidän joukossaan Jussi Siika-Aho ja JP Rättyä. “Minulla ei käynyt kortti yhtään ja putosin ensimmäisenä”, kertoi JP Rättyä. “Jussi taisteli sinnikkäästi ihan loppumetreille, mutta viimeisissä jaoissa ei ollut tuuria hänellä”, raportoi JP.
Näin ollen tänään pelattava Black Jack-finaali pelataan ilman suomalaisia.
Lähdetään päivän ensimmäiselle tauolle. 182/200 pelaajaa juuri nyt.
JP Rättyä kävi antamassa nopean tilanneraportin. “Ihan OK alku, sain pinon kasvatettua 49K tasoon ilman ihmeempiä urotekoja. Yhden pikkustakin pudotin kun vihun KQ ei edennyt minun A9 kättä vastaan kun floppi oli Ts 9d 8h, olihan siinä vihulla outteja, mutta ei tällä kertaa tullut hänelle osumia”, kertoi JP.
Tällä hetkellä meillä on jo 171/179 pelaajaa. Tässä vähän suomalaisilmeitä:
PLO Highrollerissa Jussi Mattilan ja Juhana Konttisen pelit päättyivät ennen rahasijoja. Näin ollen suomalaisten saldoksi tuli lähinnä kokemusta. “Oli siinä hyviäkin puolia, ettei pärjännyt. Menin käteispöytään ja sain sieltä buy init korkoineen takaisin”; raportoi sijalle 14 päätynyt Jussi Mattila.
Päivän seurannan aloittaminen viivästyi hieman, kun tekniikka teki toimitukselle pienet temput. Onneksi IT-tuki oli valppaana ja pystyi korjaamaan ongelman varsin nopeasti.
Nyt siis mennään The Festival-viikon aloituspäivää 1C, ja reippaasti mennäänkin. Tällä hetkellä tason 2 lopulla meillä pöydissä 152/157 pelaajaa. Reippaasti yli 200 pelaajan mennään tänään, jopa 300 voi olla mahdollinen pelaajien määrä. Suomalaisiakin on tänään mukana enemmän kuin aiempina päivinä, heidän tilanteestaan lisätietoa ihan kohta.