Ziigmund jälleen liekeissä – suurin voittaja kaksi päivää putkeen

Ilari Sahamies
Ilari Sahamies.

Vuoden 2012 alku on ollut vaikeaa aikaa Ilari Sahamiehelle, mutta viime päivät ovat olleet suopeita suomalaispelurille. Kahden viime päivän aikana Sahamies on tehnyt $420 000 voittoa.

Sahamies – viime vuoden highstakes-pelien suurin voittaja – ei ole siis pärjännyt parhaalla mahdollisella tavalla tämän vuoden suurpeleissä. Hän on ollut tappiolla pahimmillaan yli miljoona dollaria.

Kahtena viime päivänä Ziigmund on paikkaillut rutkasti tappioitaan. Hän on ollut highstakes-pelien suurin voittaja kahtena peräkkäisenä päivänä. High Stakes Databasen mukaan Sahamies jäi voitolle viimeisen 48 tunnin peleistä reilut $420 000.

Parin päivän huipputuloksesta huolimatta Sahamiehen vuosi 2012 on edelleen vajaat $800 000 miinusmerkkinen.

Sahamies pelasi Pot-Limit Omahaa $50/$100- ja $100/$200-tasoilla. Päävastustajaksi muodostui Ben ”Sauce123” Sulsky.

Sahamies menestykulku ei kuitenkaan pohjautunut voitettujen suurpottien kavalkaadiin. Ainoan yli $100 000 potin hän pelasi Sauce123:a vastaan. Potti oli $130 000 suuruinen. Tämän artikkelin alapuolelta voit katsoa miten kyseinen käsi pelattiin. Lisäksi voit tutustua muihin Sahamiehen voittosessioiden suurimpiin potteihin.

Ruotsalaispelurit eivät tällä kertaa nousseet suuriin otsikoihin. Viktor ”Isildur1” Blom ja MaiseE eivät olleet mukana mainittavissa sessioissa. Sitä vastoin kokenut Kriga viihtyi pelipöydissä ja jäi voitolle vajaat $30 000.

Mainitsemisen arvoisesti viime päivien peleissä menestyi myös Phil ”MrSweets” Galfond, joka jatkaa huikeata menoaan. Amerikkalainen on voittanut maaliskuun peleistä jo reilut $1,3 miljoonaa.

Tässä joitakin Ilari Sahamiehen suurimmista poteista viime päiviltä:

 

 

 

 

 

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »