WSOP:n pääturnausfinalistit esittelyssä: Ryan Riess

RyanRiessWSOP2013NovemberNine

Ryan Riess iski ensimmäistä kertaa rahoille live-turnauksessa vasta viime vuonna. Sen jälkeen hän onkin käteistänyt yli 300 000 dollaria turnausvoittoina.

Erityisen menestyksekäs Riess on ollut WSOP Circuitissa, josta hänellä on yhteensä neljä rahastusta.

Näihin kuuluu muiden muassa toinen sija Hammondissa, josta korttisoturi rahasti 239.000 taalaa. Voitto karkasi 17-tuntisen pokerimaratonin jälkeen Josh Williamsille

Tällä nuorella amerikkalaisella on ollut kelvollinen WSOP-turnaus tänä vuonna. Pääturnauksen ohella Riesss on käteistänyt kolmessa turnauksessa. Suurin rahastus oli $1000 No Limit Hold’Emissä, jossa 11. sija toi 20.015 dollaria.

Riess on valmistunut Michiganin osavaltioyliopistosta, ja seuraa vapaa-aikanaan Detroitin alueen urheilutapahtumia.

Riessin pääturnauksen fanijoukko oli yksi innokkaimmista. Tämän pokeripedon kannattajajoukko saa huutaa aiemmin turnauksen kuluessa kuultua rytmikästä ”Riess the Beast! Riess the Beast!” -iskulausetta myös finaalipöydässä.

Michiganissa asusteleva Riess on jo varmistanut uransa tähän asti suurimman palkintosumman ja marraskuussa hän pääsee yrittämään 8.3 miljoonan dollarin viemistä kotiin. Jos hän onnistuu, olisi hän ensimmäinen 90-luvulla syntynyt WSOP:n pääturnauksen voittaja.

Riessin merkkimäärä finaaliin lähdettäessä on 25.875.000. Hän lähtee finaalipöytään viidenneltä sijalta.

Faktat Ryan Riessistä

Kansalaisuus: Yhdysvallat

Ikä: 23

Kotikaupunki: East Lansing, Michigan

Rahastukset yhteensä turnauksissa: $309,478

Suurin viimeinen live-rahastus: $239.000 – WSOPC Hammondissa

Twitter-käyttäjätili: @RyanRiess1

 

Ryan Riess

Muut vuoden 2013 WSOP:n pääturnausfinalistien pelaajaesittelyt:

--

Seuraa meitä twitterissä @pokerlistingsfi

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »