WSOP November Nine pelaajaesittelyssä: Mark Newhouse

mark newhouse2

Tuntuu siltä, että olisimme kirjoittaneet November Nine pelaaesittelyä Mark Newhousesta aikaisemminkin.

Tähän tunteeseen löytyy loogillinen selitys sillä niin me tosissaan teimmekin.

Newhouse on ensimmäinen pelaaja kautta aikojen joka on selviytynyt kahteen November Nine tapahtumaan. Suorituksen arvoa lisää se, että Newhouse selviytyi tapahtumaan kahtena peräkkäisenä vuotena.

Newhousen minimitavoitteena on parantaa sijoitusta viime vuodelta sillä hän aloitti tapahtuman kahdeksannelta sijalta ollen ulkona karkeloista ensimmäisenä.

Tällä kertaa yhdeksäs sija ei kelpaa

”Tällä kertaa kieltäydyn sijoittumasta yhdeksänneksi,” Newhouse totesi PokerListingsin videohaastattelussa. ”Se oli kaiken kaikkiaan musertavaa, vaikka en uskonut sen olevan mahdollista, niin siinä vain kävi.”

”En valmistautunut tapahtumaan, joten voi olla että valmistaudun tänä vuonna paremmin.”

Newhouse toteaa olonsa olevan tänä vuonna rennompi mikä on tärkeää pelaajalle joka mielestään tehnyt pohjanoteerauksen johtuen huonosta rahanhallinnasta viime vuosina.

Yksi hänen kaikkien aikojen pohjanoteerauksista tuli hänen tultua tunnetuksi suurelle yleisölle voitettuaan vuoden 2006 WPT Borgata Poker Openin ja muhkean 1,5 miljoonan dollarin voittopotin.

Tästä alkoi alamäki.

Newhouse on valmis nousemaan ylös pohjamudista kahdella peräkkäisellä November Nine turnausosallistumisella, mahdollisuudella voittaa 10 miljoonaa dollaria ja maailmanmestaruustittelin muodossa.

Newhouse aloittaa November Nine urakkansa kolmannelta sijalta hänen stäkkinsä ollessa 26 miljoonan suuruinen.  


  • Kansalaisuus: USA
  • Ikä: 29
  • Kotikaupunki: Chapel Hill, Pohjois-Carolina
  • Online pokerinimi: Newhizzle
  • Uran liveturnausvoitot: $2,776,122
  • Suurin liveturnausvoitto: $1,519,020 (1. sija - 2006 WPT Borgata Poker Open)
  • WPT voitot: 1
  • Twittertili: @mark_hizzle

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »