WPT: Prahan 1C-päivä keräsi pöytiin 273 pelaajaa

Yannick Bonnet
Yannick Bonnet. (Kuva: WPT)

WPT:n Prahan osakilpailun kolmanteen ja samalla viimeiseen avauspäivään saatiin mukaan 273 pelaajaa, joiden avulla turnauksen kokonaisosallistujamäärä nousi 567 pelaajaan.

Toki on huomioitava, että WPT:n tuttuun tapaan turnauksessa pelaajilla oli mahdollisuus suorittaa ns. re-entry eli palata peliin putoamisensa jälkeisenä avauspäivänä.

Tunnetuista pelaajista 1C-päivänä tulessa olivat muun muassa EPT Berliinin 2010 voittanut Kevin MacPhee sekä valmennuskuvioissaan menestynyt Mike ”Timex” McDonald, jotka kumpainenkin selvisivät päivästä mainiosti ja olivat kolmen suurimman merkkipinon joukossa.

Parhaiten turnauksen kolmannesta avauspäivästä selvisi Yannick Bonnet, jonka merkkipinosta keramiikka löytyy 197 200 verran.

ElkY ja Baumann jatkavat mini-stäkeillä

Prahan turnauksen kolmantena päivänä tulessa olivat myös Olivier Busquet, Bertrand Grospellier sekä Gaëlle Baumann, jotka kaikki selvisivät päivästä kunnialla jatkoon.

Baumanilla ja Grospellierilla on kuitenkin melkoinen urakka edessä turnauksen 2-päivänä sillä heidän merkkipinonsa osoittavat 7 000 ja 14 200 merkin lukemia.

Tunnetuista pelaajista jatkoon eivät selvinneet esimerkiksi Liv Boeree, Ole Schemion, Griffin Benger eikä loistavaa vuotta pelaava Dan Smith.

Matt Waxman ja Bryn Kenney haluavat varmasti unohtaa koko Prahan turnauksen, sillä miehet kävivät yrittämässä jatkoon pääsyä jokaisena avauspäivänä siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kaiken kaikkiaan WPT Prahassa jatkaa 287 pelaajaa, jotka palaavat pelipöytiin tänään.

Turnauksen johdossa on avauspäivien jälkeen Mikhail Mazunin 1B-päivältä, mutta saa kannoilleen muun muassa Pasi Heinäsen, joka onnistui turnauksen 1A-päivänä erinomaisesti.

Myös Markus Ristola ja Juha Helppi jatkavat turnausta kakkospäivänä.

WPT Praha 1C-päivän TOP-10 merkkipinot:

1. Yannick Bonnet 197,200

2. Kevin MacPhee 190,200

3. Mike McDonald 160,000

4. Daniel Ospina 159,000

5. Pierre Christensen 153,500

6. Prezemyslaw Piotrowski 151,000

7. Gianluca Mattia 129,200

8. Keven Stammen 127,200

9. Jonathan Driscoll 126,900

10. Leo Margets 125,000

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »