TOP-3: Suomalaiset lähimpänä WSOP-voittoa

UusiWsopranneke

WSOP:n kultaiset rannekkeet ovat vuosien varrella menestyksekkäästi vältelleet suomalaisranteita. Suomalaisia WSOP-rannekkeen voittajia on vasta kaksi - Ville Wahlbeck ja Jani Vilmunen.

Ville Wahlbeck muistetaan parhaiten vuoden 2009 menestyksestään, josta kotiin tuomisina oli voitto sekä ranneke kymppitonnin 8-game turnauksesta.

Jani Vilmusen ranneke on taas peräisin WSOP-Europe turnauksen Pot-Limit Omahasta saman vuoden syyskuulta.

Muita suomalaisvoittajia World Series turnauksista ei vielä ole, mutta palataan ajassa hieman taaksepäin, tarkastelemaan muutamaa läheltä piti tilannetta.

Juha Helppi - 2006

Yksi suomalaisen pokerin tunnetuimmista nimistä, Juha Helppi on ollut vakiomenestyjä turnausrintamalla jo vuosikymmenen ajan.

Juha Helpin menestyksestä omaa tarinaansa kertoo uran aikana saavutetut lähes $4,5 miljoonan turnausansiot. WSOP-ranneke häneltä on kuitenkin vielä jäänyt voittamatta.

Suuremman yleisön tietoisuuteen Helppi nousi sijoittuessaan toiseksi vuonna 2004 Monte Carlo Millions turnauksessa. Voiton turnauksessa vei Jani Sointula ja suomalaisten menestyksestä uutisoitiin laajasti iltapäivälehtiä myöten.

Helppi on suomalaisten kaikkien aikojen rahalistalla toisena, edellään ainoastaan Patrik Antonius.

Vuonna 2006 ranneke jäi kiusallisen lähelle Helpin sijoittuessa toiseksi $1,000 turnauksessa. Turnauksen heads-upissa Helppi joutui taipumaan juuri uransa 12. rannekkeen voittaneelle Phil Hellmuthille.

Myöhemmin Helppi on onneksi saanut hieman suolaa haavoihinsa, josta muistona on alapuolella oleva video jolla suomalainen kouluttaa Hellmuthia käteispelissä.


Mika Paasonen – 2009

Mika Paasonen tunnetaan menestyksekkäänä turnauspelurina. Niin netti- kuin liveturnauksia pelaaja ”sharkie” on uransa aikana kuitannut live-turnauksista yhteensä reilu $1,1 miljoonaa.

Uran suurin voittosumma tuli EPT Barcelonan neljännestä sijasta joka lihotti Paasosen kassaa $411 tuhannen edestä.

Vuosi 2009 oli Mika ”sharkie” Paasoselle menestyksekäs WSOP:n suhteen. Parin pikkurahastuksen jälkeen Paasonen oli lähellä tulla ensimmäiseksi suomalaiseksi WSOP-rannekevoittajaksi.

Jälleen kerran joutui suomalainen taipumaan WSOP-finaalissa. kun Paasonen sijoittui toiseksi $2,000 No-Limit Hold’em turnauksessa. Lohdutuksena tuli noin 326 tuhatta dollaria verottajan iloksi.

Paasosen voiton tielle asettuneesta Angel Guillenista tuli kaikkien aikojen toinen Meksikolainen rannekevoittaja.

Ville Wahlbeck – 2009

Juha Helpin rinnalla Ville Wahlbeck on todellinen suomalainen pokeri-ikoni. Kaikki pelimuodot tunteva Wahlbeck on tullut tutuksi niin kirjoituksistaan kuin Tv-ohjelmistakin.

Nykyään PokerStarsin ammattitallissa pelaava Wahlbeck pelaa myös niin internetissä kuin live-areenoilla. Wahlbeckin ura kruunautui vuonna 2009 hänen voittaessaan ensimmäisenä suomalaisena WSOP-rannekkeen.

Wahlbeckin WSOP-turnaus 2009 oli lähellä muuttua jo kahden rannekkeen vuodeksi kun Wahlbeck pääsi heads-upiin saakka kymmenen tuhannen dollarin No-Limit 2-7 Draw turnauksessa.

Wahlbeckin kohtalona oli kuitenkin taipua kaksinpelissä turnauksen voittaneelle Nick Schulmanille. Kakkostilastaan Suomen ensimmäinen WSOP-mestari sai lohdutuksena hieman yli 172 tuhatta dollaria.

Alapuolelta voit katsoa Wahlbeckin haastattelun voiton jälkeen (Pokernews):

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

jk 2012-06-16 08:13:47

Mutta mihin on unohtunut kelopuron kirvelevä tappio lambia vastaan plo ssa

Pokerlistings blogi »