Tom "durrrr" Dwanilla swingien vuosi

Tom Dwan

Suurten panosten nettipeleissä jokainen pelaaja joutuu kohtaamaan suuria heilahduksia pelikassassaan.

Mutta kun puhutaan svingien suuruudesta, näyttää Tom Dwan porhaltavan täysin omilla luvuillaan.

Dwan, joka myös durrrrina tunnetaan, käynnisti vuoden 2009 massiivisilla tappioilla. Pahimmillaan maaliskuussa hän oli pakkasen puolella reilut $4 miljoonaa.

Ja vain seuraavan kuukauden aikana hän onnistui kuittaamaan tappioistaan $3,5 miljoonaa. Näin kuoppa oli lähes kokonaan täytetty.

Seuraavat pari viikkoa "Tomppa" kaivoi uuden $2,3 miljoonan kuopan. Hän onnistui kuitenkin nopeasti kääntämään kurssinsa. Sinnikkäällä ja vakuuttavalla pelillä hän jauhoi itsensä takaisin ylös.

 

dwan swings
Dwanin tuottograafi. Suurenna klikkaamalla.

Vain neljä kuukautta uransa pahimman aallonpohjan jälkeen Dwan oli nostanut itsensä $2,4 miljoonaa voiton puolelle.

Huolimatta uskomattomasta $6,4 miljoonan noususta, Dwan aloitti uuden downswingin lähes välittömästi.

Seuraavan kahden kuukauden aikana Dwan hävisi yli $3,3 miljoonaa. Tämän seurauksena hänen kuluvan vuoden saldonsa oli 1.10. $900k miinuksella.

Tyypilliseen tapaansa Dwan tarvitsi vain kolmisen viikkoa uusimman kuopan paikkaamiseen. Hän kuittasi tuona aikana $1,2 miljoonan voitot nostaen kokonaisvuoden saldon $214 000 plussan puolelle (tilanne 21.10.).

Dwanin käyrä jatkaa todennäköisesti vallatonta menoaan. Odotettavissa on siis vielä miljoonan verran yläviistoon matkaamista ja sen jälkeen on taas alamäen vuoro.

Koska Dwan tunnetaan todellisena No-Limit Hold'emin spesialistina, ei ole mikään yllätys, että hänen NL-saldonsa on erittäin vakuuttava. No-Limitistä Dwan on tältä vuodelta $2,9 miljoonaa voitolla.

Hänen heikko kohtansa on ollut Pot-Limit Omaha, josta on kertynyt $3,7 miljoonan tappiot.

7-Gamen ja Mixed HA:n positiiviset tulokset ovat estäneet PLO:ta pilaamasta Dwanin vuotta totaalisesti.

Katsele alapuolelta Dwanin vuoden kolme suurinta pottia. Lisää high-stakes toimintaa löydät pokeritilastoistamme.

 

Dwanilla pähkinät

 

Ihq riveri.

 

Käsi kuin viini.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »