Suomalaiskaksikko kyntää syvällä

Ilari Sahamies
Ilari Sahamies

Vaikka otsikosta voisi päätelläkin, kyse ei tällä kertaa ole syyskylvöstä pellolla. Lannoitetta on kummankin tuulettimeen kyllä osunut viime aikoina. Mistä on kyse? Kyllä, Sahamiehen ja Kyllösen downswingistä.

Synkkä syksy on siis saapunut Jens Kyllösen ja Ilari Sahamiehen peliotteisiin. Kumpikin kirjoittelee omissa blogeissaan että syksystä huolimatta luntakin on tullut jo tupaan useampi metri. Molemmilla on takanaan jo kenties uran pahin jakso, jossa pelit ei vain ota sujuakseen. Meininki on vähän kuin sketsisarjasta Myllynen & Ketorinne, paitsi että pelaajia itseään ei taida kauheasti naurattaa.

Sahamies pääsi tällä viikolla pariin kertaan iltapäivälehtien sensaatiohakuisiin otsikoihin, ensin vuonna 2009 eniten tienanneiden joukosta ja sitten viikon puolivälistä raportoitiin miljoonatappioista.

Sahamies kertookin että pakkasjakso on alkanut jo kesällä, vaikka voittojakin on napsunut joka viikko. Noh, Sahamies on näistä ennenkin noussut ja tulee nousemaan tästäkin.

Sahamiehen lisäksi myös Jens Kyllösellä ei pelit ota oikein kulkeakseen. Jens totesikin blogissaan että kohta kutsuu Mäkkärin kassa jos pelit ei ala kulkea. Lohtua mies on hakenut lähinnä Arnoldsin donitseista ja pleikkaripeleistä. Noh, ehkä se voittokipinä sieltä vielä löytyy.

Tilannehan voi muuttua vaikkapa ensi yönä tai vaikkapa viikonlopun aikana. Ja tähän voisi käyttää vanhaa sananlaskua, hieman muunneltua sellaista… What goes down, must come up!

 

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »