header-bg

Stacy Matuson saa revanssin William Kassoufista

Will Kassouf bluffasi Stacy Matusonia oikein olan takaa viime vuoden WSOP –päätapahtumassa. Rozvadovin 888Live –tapahtumassa Matuson saa tilaisuuden kuitata tapahtuneet.

Yksi vuoden 2016 eniten huomiota herättäneistä pokerinpelaajista oli William Kassouf. Kaveri teki sellaisen tempun, että hänestä riitti tapahtuman jälkeen enemmän juttua kuin Qui Nguyenistä, joka voitti kyseisen turnauksen.

Kassouf oli tunnettu hahmo pokeripiireissä jo ennen hänen legendaarista temppuaan, jossa hän pisti kaikki pelimerkkinsä pottiin Stacy Matusonia vastaan, tilanteessa jossa pöydän korkein kortti oli 10.

Jutustelullaan ja psyykkauksellaan britti onnistui pelästyttämään Stacy Matusonin niin, että amerikkalainen päätti kipata akkaparinsa.

Kassoufilla oli kädessään 9 hai ja myöhemmin häntä rankaistiin siitä, että hänen psyykkauksensa oli mennyt liian pitkälle.

Mielestämme tilannetta liioiteltiin raportissa, mutta Matusonin tilanne sai kyynelehtimään.

Tilanne ei suinkaan ollut niin dramaattinen kuin miltä se näytti, mutta Kassouf hieroi suolaa amerikkalaisen haavoihin iloitsemalla bluffinsa läpimenoa toteamalla ”9 high like a boss”.

Amerikkalaisen urheilukanavan ESPN:n lähetyksessä Matuson totesi heti nöyryytyksensä jälkeen haluvansa revanssin Kassoufista.

Tähän revanssiin tarjoutuu mahdollisuus helmikuun alussa kun kyseiset pelaajat kohtaavat 888Live –tapahtumassa Rozvadovissa, Tsekin tasavallassa.

Kyseinen kaksintaistelu käydään helmikuun 2. päivä ja Will Kassouf on valmistautunut kyseiseen kamppailuun erittäin huolellisesti. Samalla Will Kassouf lähetti vastustajalleen jo pienen piikin toteamalla alla olevalla videolla että ”paras voittakoon”.

Myös sinä voit osallistua 888Live –festivaaliin Rozvadovissa joko ostamalla lipun kyseiseen tapahtumaan tai voittamalla paikan parrasvaloista 888pokerin sateliiteissa. Mene 888pokeriin tästä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Seuraava liveseuranta helmikuussa

Dwayne Sluis. On tullut aika kiittää Pokerlistings.fi sivuston lukijoita kuluneesta vuodesta ja kääntää katseet ensi vuoteen. Ensi vuonna ensimmäinen suomenkielinen seuranta (melko varmasti) on Kings of Tallinn-turnaustapahtuma 23.2-5.3.2024. Hyvää Joulua…

3.12.2023 | [email protected]
Pekka voitti viikon viimeisen jaon

Mini Main Event-turnauksen voitto tuli Suomeen, kun Pekka Ikonen otti viikon Suomeen toisen pytyn. Pekka dominoi turnauksen finaalipöytää selkeästi. Viimeisessä kädessä Pekan KK vei vihun loput merkit: Pekka tienasi 3.435€.

3.12.2023 | [email protected]
Unibet Open Bukarestin voitto Hollantiin

Dwayne Sluis ja pokaali. Turnaus ratkesi aika selkeään flippiin. Dwayne ja Ivan löysivät pelikelpoiset kädet, ja mentiin reippaasti all in ennen floppia. Dwayne K Q Ivan A K Floppi Q…

3.12.2023 | [email protected]
Ivan tuplasi

Ivan Alin-Constantin. Ivan ja Dwayne menivät all in ennen floppia. Dwayne 5 4 Ivan Q 9 Floppi J 4 3 Turn 10 River K ja Ivan tuplasi suorallaan. Hänellä nyt…

3.12.2023 | [email protected]
Unibet Open Main Event voittaja Dwayne Sluis
Sluisin merkeissä mennään

Dwayne Sluis. Heads up on ollut hieman yksipuolinen näytös. Dwayne Sluis on onnistunut merkkejä pienissä poteissa Ivanilta. Dwaynella nyt 8200K, Ivanilla 2600K.

3.12.2023 | [email protected]
Robert Burlacu tänään kolmas (31.400€)

Robert Burlacu. Ivan Alin-Constantin avasi, Robert Burlacu meni all in 500K isosta, maksu. Robert A Q Ivan A 8 Floppi J 8 7 Turn 7 River A ja Ivan vei…

3.12.2023 | [email protected]
Anton Dragos tänään neljäs (25,420€)

Anton Dragos. Anton Dragos ja Dwayne Sluis menivät all in ennen floppia. Anton A 10 Dwayne A 10 Floppi 5 {4d]4 Turn 9 River 5 ja Dwayne pudotti Antonin turnauksesta…

3.12.2023 | [email protected]
Eduard Norel tänään viides (20.030€)

Eduard Norel. Blindien välisessä Dwayne Sluis limppasi, Eduard reissasi 165K, Dwayne reissasi 540K total, maksu. Floppi A K 6 Dwayne löi 225K, maksu. Turn Q sököteltiin. River 9 Dwayne meni…

3.12.2023 | [email protected]
Katso lisää

Comment on that

Viestisi odottaa hyväksyntää
×