Simao ja Timex tähdittävät EPT Madridin 24 kärkeä

Mike McDonald
Mike "Timex" McDonald.

Brasilialainen João Paulo Simão ja kanadalainen Mike “Timex” McDonald ovat viiden parhaan joukossa, kun EPT Madridin kolmospäivä on pelattu päätökseen. Neljänteen pelipäivään jatkaa enää 24 pelaajaa.

Simão varmisti nelospäivän paikkansa suurimmalla 1.9 miljoonan pelimerkkipinolla pudotettuaan kaksi pelaajaa kolmannen pelipäivän viimeisessä kädessä.

Simão, Andries Swart ja Konstantinos Nanos menivät kaikki all in ennen floppia. Simãolla oli AK, Swartilla QQ ja Nanosilla 77.

Riverin kunkku toi huikean potin Simãolle. Hän johtaa pelaajajoukon nelospäivään noin 800k johtoasemassa.

Arvostettu nettipokeriammattilainen on tienannut urallaan yli $700k. Nyt Simão metsästää toden teolla ensimmäistä suurta liveturnauslunastustaan.

McDonald selvisi viiden kärkeen vuoristoratamaisen päivän jälkeen. Hän hävisi muun muassa 420k potin päivän ensimmäisessä kädessä, mutta taisteli tiensä takaisin voiton tavoittelijoiden joukkoon. Pelipäivän päättyessä Timexin pino oli kasvanut 883 000:een.

EPT-turneella jo aiemmin yhden mestaruuden ja yhden kakkossijan saavuttanut McDonald tavoittelee kaikkien aikojen ensimmäistä EPT-tuplamestaruutta.

Kool Shen, Levi ja Clemencon haastavat

Simãon ja McDonaldin kanssa paikasta valokeilassa taistelee Bruno “Kool Shen” Lopes.

Ranskalainen rap-ikoni on turnauksessa kolmantena 1.1 miljoonan stäkillä. Hän metsästää ensimmäistä suurturnausvoittoaan. Urallaan Lopes on tienannut tähän mennessä $380k.

Lopes edellä toisella sijalla on Ilan Boujenah 1.15 miljoonan stäkillä. Jason Duval on neljäntenä 946 000 stäkillä.

Kahdeksannella sijalla jatkaa tunnettu nettipokeristi Taylor Paur 734 000 kasalla.

Myös ranskalaisammattilaiset Nicolas Levi ja Tristan Clemencon ovat edelleen mukana turnauksen voittotaistossa.

Levi, tunnettu Winamax-ammattilainen, kyttää aivan top kympin ulkopuolelle sijalla 12, 526 000 stäkillä.

Nuori ranskalaistykki Clemencon seuraa perässä 395 000:llä.

Weisner, Busquet pihalle; Karr kuplassa

Moni tunnettu amerikkalaispelaaja selvitti tiensä turnauksen kolmospäivään, mutta neljäs pelipäivä jäi haaveeksi.

Nouseva ammattilainen Melanie Weisner onnistui hyvin päivän alussa, mutta putosi lopulta turnauksesta sijalla 30. Vaivanpalkaksi Weisner sai 11 000€.

Olivier Busquet tienasi saman verran. Hän taisteli suurimman osan päivästä pienellä stäkillä, ennen kuin tippui lopulta sijalla 34.

Alex Kravchenko, Kevin MacPhee, Dermot Blain, Toby Lewis, Johnny Lodden, Barny Boatman, McLean Karr (putosi  rahakuplassa) ja David Benyamine olivat muita kolmospäivän tunnettuja putoajia.

Pelit jatkuvat Casino Gran Madridissa tänään iltapäivällä. Tavoitteena on karsia pelaajat kahdeksan hengen finaalipöytään.

Liveraportointia turnauksesta tarjoaa PokerStarsin blogi.

Turnauksen virallinen top 10 ja pelimerkkimäärät kolmannen pelipäivän jälkeen:

1. João Paulo Simão 1,973,000

2. Ilan Boujenah 1,153,000

3. Bruno "Kool Shen" Lopes 1,103,000

4. Jason Duval 946,000

5. Mike "Timex" McDonald 883,000

6. Siyu Sha 848,000

7. Clayton Mozdzen 783,000

8. Taylor Paur 734,000

9. Fraser Macintyre 717,000

10. Ricardo Ibanez Rodriguez 635,000

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »