Siirtyminen Hold'emista Omahaan

bloggin
Älä hyppää Omahan pariin ummikkona. Nim. kokemusta löytyy

Kun aloin pelaamaan Hold'emia netissä vuoden 2002 tienoilla, olivat pelit aika villejä. Netticasinot olivat tulvillaan tulokkaita, jotka halusivat mukaan sen uuteen villitykseen. Suurimmalla osalla näistä tulokkaista ei ollut hajuakaan siitä, mitä olivat tekemässä.

Täytyy myöntää, etten ollut itsekään siihen aikaan mikään korttihai, mutta olin innokas oppimaan lisää. Halusin löytää nettisivustoja, joissa voisin opiskella pokerin perusstrategioita. Koska olin aiemmin pelannut pokerin eri muotoja, helpottivat strategia-artikkelit huomattavasti siirtymistä uuden pelimuodon pariin.

Mielenkiintoisin seikka oli kuitenkin se, että monet pelaajat eivät tuntuneet tietävän pokeristrategiasta yhtään mitään. Tämä tosiseikka mahdollisti meille strategiaan tutustuneille tuottoisat ajat pokeripöydän ääressä.

Netissä on edelleen tarjolla mainioita Texas Holdem -pelejä, mutta strategioista täysin tietämättömiin pelaajiin törmää enää harvoin. Uudeksi kultakaivoksekseni olen valinnut mielestäni tämän hetken toimintaherkimmän pelimuodon, Omahan. On vaikea uskoa, kuinka paljon täysin pihalla olevia kortin iskijöitä netin Omaha-pöydistä löytää. Tämä kaikki on Texas Hold'emin suosion ansiota.

Samankaltainen mutta kuitenkin hyvin erilainen

Keskiverto Omahan harrastaja on pokerinpelaaja, jolla on perustieto Texas Hold'emista. Hän olettaa Omahan olevan ainoastaan neljän kortin versio Hold'emista. Tämän kauemmaksi totuudesta on vaikea päästä. Pintapuolisesti nämä pokeripelit ovat hyvin samanlaisia, mutta kun asiaa tarkastelee hieman syvemmin, huomaa, että kyseessä on kaksi täysin erilaista peliä.

Älä kuitenkaan vaivu synkkyyteen: hyppäyksen Hold'emista Omahaan ei tarvitse välttämättä olla suuri. Varmista vain, että olet sisäistänyt pelien erilaisuuden, ennen kuin aloitat Omahan pelaamisen.

Vertailen jatkossa Pot-Limit Omahaa ja No-Limit Hold'emia, koska ne ovat tällä hetkellä kaksi suosituinta pokerivarianttia.

Sekä Hold'emissa että Omahassa jaetaan yhteisiä kortteja. Hold'emissa jokainen pelaaja saa kaksi taskukorttia, Omahassa neljä. Taskukortit yhdistetään yhteisten korttien kanssa ja niistä muodostetaan paras mahdollinen pokerikäsi. Omahassa on käytettävä tasan kahta taskukorttia käden muodostamiseen, kun taas Hold'emissa käytettyjen taskukorttien määrä on vapaavalintainen.

Aloituskädet

Isabelle Mercier
Omahassa ei armoa tunneta.

Suuri ero Omahan ja Hold'emin on se, että Omahassa mikään käsi ei ole ylivoimainen suosikki ennen floppia. Jos kahdella pelaajalla on kohtuulliset kädet, on toinen pelaaja harvoin edes suurempi kuin 60-40 suosikki. Vertaa tätä Hold'emiin, jossa isompi taskupari on 80-20 suosikki pienempää paria vastaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että Omahassa on perusteltua katsoa enemmän floppeja kuin Hold'emissa, ainakin jos tietää mitä on tekemässä. Aloittelijan on kuitenkin viisasta pelata hieman vähemmän käsiä - yleensä vain sellaisia, joissa kaikki neljä korttia yhdityvät jollakin lailla toisiinsa. Kun olet kerännyt hieman pelikokemusta, voit laajentaa aloituskäsivalikoimaasi.

Vetojen peli

Omaha on selvästi vetopeli. Kun pelaat Omahaa, sijoitat usein ison osan pelimerkeistäsi pottiin ilman valmista kättä, koska saat vedoillesi niin hyvät kertoimet. Vastaavaa tapahtuu harvoin Hold'emissa.

Tärkein asia joka Omahassa tulee muistaa, on se, että kannattaa vetää ainoastaan salettivetoja. Tätä asiaa ei voi liiaksi korostaa. Älä riskeeraa rahojasi, ellet vetosi osuessa pitele kädessäsi saletteja. Tämän oppii kokemuksen kautta. Hold'emissa J-korkea väri parittomaan pöytään saa usein hymyn huulille, mutta Omahassa sama käsi on syytä kipata, jos yksikään vastustaja osoittaa vahvuutta.

Esimerkki

Kädessäsi on A 7 9 7 ja floppiin tulee A T 8. Sinulla on kärkipari ja avoin suoran veto, mutta vetosi on suoran alapäähän. Ainoa kortti jolla saat saletit, on 6. On suuri riski, että jollakin vastustajallasi on parempi vetokäsi kuten K-Q-J-x tai Q-J-9-x. Onhan sinulla toki myös kärkipari, mutta Omahassa ei kärkiparilla pitkälle pötkitä.

Monet Hold'emiin tottuneet pelaajat ylipelaavat vetonsa Omahassa. On hämmästyttävää nähdä, kuinka usein törmää sellaisiin tilanteisiin, joissa saat maksun salettisuorallesi pienimmältä mahdolliselta suoralta tai sitten vastustajasi lähtee vetämään väriä pariutuneeseen pöytään, kun sinulla on jo valmis täyskäsi. Nämä seikat tekevätkin Omahasta juuri niin ihanan pelin. Älä kuitenkaan sorru itse näihin samoihin virheisiin!

Positio, positio ja positio

Positio on tärkeä Hold'emissa, mutta vielä tärkeämpi se on Omahassa. Myöhäisessä positiossa on kiva istuskella, sillä saat tietysti enemmän tietoa vastustajistasi, mutta Pot-Limit Omahassa voit myös kontrolloida pottia. Jos panostat Omahassa aikaisesta positiosta, annat paljon lisäammuksia takanasi istuville. Pot-Limitin ollessa kyseessä, pelin rakenne mahdollistaa tässä tilanteessa vastustajasi massiivisen korotuksen.

Jordan Morgan
Virheellinen peliliike, johon olen syyllistynyt liian usein.

Tästä syystä ei tulisi koskaan korottaa ennen floppia aikaisesta positiosta. Ei koskaan. Sidot rahasi pottiin, mutta et säilytä pottikontrollia myöhemmille panostuskierroksille. Olkoon kädessäsi vaikkapa A-A-x-x ja korotat UTG:stä (ensimmäinen positio blindien jälkeen). Mitä teet, kun pöytäkortit eivät osu ja jäljessäsi istuu kolme vastustajaa odottamassa vuoroaan?

Sama koskee myös tilannetta flopilla, jossa istut aikaisessa positiossa ja floppaat kohtuullisen hyvän käden, sanotaan nyt vaikka keskisetin. Jos panostat ja joku korottaa, joudut pelaamaan todella isosta potista, jos päätät maksaa.

Pottikontrolli on paljon helpompi säilyttää myöhäisestä positiosta. Jos joku panostaa ennen sinua, voit valita pelkän maksun asiallisilla vedoilla ja korottaa vahvoilla käsillä, joita haluat suojella. Ole siis varovainen, äläkä koskaan korota ennen floppia aikaisesta positiosta (poikkeuksena tilanne, jossa vastustajasi korottaa yli puolet stäkistäsi sökötyksesi jälkeen, kun sinulla on kädessä ässäpari).

Suuremmat heilahdukset

Valmistaudu suurempiin pelikassan heilahteluihin pelatessasi Omahaa. Ole myös valmis pelaamaan suuremmista poteista. Ei ole lainkaan epätavallista, että saatte vastustajasi kanssa molemmat riittävät kertoimet pelimerkkien survomiseksi pottiin, ja annatte pakan päättää jaon voittajan. Omahassa laitat koko pelimerkkikasasi useammin tulilinjalle kuin Hold'emissa.

Esimerkki

Erick Lindgren
Voi Hesus Laine! Swingit on brutaaleja...

Istut jakajan paikalla kädessäsi on K K J 9. Floppiin tulee K J 8. Olet siis flopannut saletit! Ja mikä maukkainta, vastustajasi panostaa potillisen ennen sinua. Koska kyseessä on kuitenkin vaarallisen oloinen floppi, päätät korottaa. Vastustaja uudelleen korottaa ja maksat laittamalla kaiken pottiin. Vastustajasi näyttää Q T 9 8. Hänellä on siis todella vahva vetokäsi.

Käytännössä kyseessä on kolikonheitto vastustajasi ollessa jopa pieni suosikki. Ei ole puhettakaan, että jompikumpi poistuisi potista häntä koipien välissä. Olette molemmat riskeeranneet koko stäkkinne kolikon heittoon. Tällaisella flopilla olet suosikki kaikkia muita käsiä, paitsi vastustajasi kaltaista paketoitua suoraa vastaan. Vastustajasi on taas selvä suosikki kaikkia muita paitsi kolmosia vastaan.

Tällaiset tilanteet ovat paljon yleisempiä Omahassa kuin Hold'emissa. Se on yksi syy siihen, miksi Omaha on täynnä toimintaa. Toisaalta se on usein myös yksi syy ennenaikaiselle kaljuuntumiselle.

Omaha ja Hold'em näyttävät hyvin samanlaisilta, mutta kuten kävi ilmi, on näillä kahdella jännittävällä pelillä suuria erovaisuuksia. Opiskele huolella Omahan saloja ja mukauta peliäsi siihen sopivaksi. Tällöin mahdollistat pokerivoittojesi moninkertaistumisen.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »