RAY:n työntekijät marssivat ulos

online poker2

Näinä aikoina on uutisotsikoissa ollut jos jonkinnäköistä uutista lakoista, työnseisauksista ja ulosmarsseista. Kaikki varmaan muistavat ahtaajien pitkän lakon ja nyt myllertävät kaupan ja elintarvikealan lakot. Riittääkö olutta vapuksi, onko grilliin tarpeeksi makkaraa, siinä kai suurimmat huolenaiheet. Eilen torstaina RAY:n pelisalien työntekijät aloittivat lakon.

Eilen kello 13 useat pääkaupungin pelisalit olivat suljettuina. RAY:n  Täyspotit ja Potti-pelisalit pysyivät eilisen illan suljettuina myös ainakin Valkeakoskella, Tampereella ja Turussa. Illan mittaan työntekijöitä on poistunut myös Vaasasta, Seinäjoelta, Jyväskylästä ja Kouvolasta, joten voidaan puhua maanlaajuisesta mielenilmauksesta.

Lakko ei pelaajien onneksi ole pitkä, sillä jo tänään perjantaina pelit pyörivät normaalisti.

Työntekijät halusivat ulosmarssillaan vauhdittaa neuvotteluja, jotka ovat tällä hetkellä pysähdyksissä. Taustalla hiertävät erilaiset palkankorotusvaatimukset ja kiusalliset työaikakiistat.

Taustalla kiistassa on paljon jo melua ja meteliä herättänyt RAY:n nettikasino, jossa tullaan tekemään hommia kolmessa vuorossa. Työnantaja ei kuitenkaan tässä tapauksessa suostu noudattamaan muuta kuin jaksotyömallia, joka mahdollistaisi työvuorojen sijoittamisen ja pituuden työntekijää kuulematta.

Pelaajia edustavat PAM, Suora ja Sähköliitto haluavat kuitenkin katkeamattoman kolmityövuoromallin, joka on ihan arkipäivää muillakin aloilla. Tilanne vaikuttaa kireälle, sillä ylityökielto, työaikaliukuman kerryttämiskielto ja hakusaarto ovat olleet voimassa jo tämän kuun puolesta välistä saakka.

Kaiken kukkuraksi työnantaja esitti torstaina rajauksia alan työtaisteluoikeuteen. Työnantajan ehdottaman pykälän mukaan työntekijöiltä poistettaisiin oikeus tukilakkoihin silloin kuin oma työehtosopimus olisi voimassa. Mielenkiintoista.

Toimitukseen tihkuneiden tietojen mukaan torstaina myös Grand Casino Helsingin henkilökunta olisi liittynyt myös lakkoilijoiden tueksi. Tämä tiesi automaattisesti  pelilippujen myynnin keskeytystä ja illan pelien peruuntumista.

 

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »