Rahastus parhaimmilla käsillä

Big Stack

Okei, floppaat monsterikäden. Se onkin se helppo osuus. Seuraava kysymys onkin, miten saat korteilla mahdollisimman suuren rahastuksen aikaiseksi?

Hyvät hanskat ansaitsevat isoja potteja. Mutta mikä on paras tapa saada omat merkkipinot mukaan pottiin?

Ison potin kasvattaminen on teoriassa varsin yksinkertaista, mutta todellisuudessa se on paljon muutakin. Yksi ensimmäisistä asioista joita opit alkaessasi pelata pokeria on se, että on isojen pottien käsiä ja pienien pottien käsiä.

Se mikä määrittelee kumpaan kategoriaan oma hanskasi kulloinkin kuuluu, on eri olosuhteiden summa.

Yleisesti ottaen, pienten pottien kädet ovat kuin yksi pari. Isojen pottien kädet ovat värit, suorat, setit, täyskädet eli kädet joilla olet valmis riskeeraamaan koko merkistösi voittaaksesi vastustajasi.

Isojen pottien rakentaminen on vaikeaa, koska vastustajasi tulee tekemään kaikkensa suojellakseen omaa merkkipinoaan. Hän, kuten sinäkin, yrittää kaikkensa ja laittaa merkit likoon silloin kun parhaaksi näkee.

Hän ei tule todellakaan luovuttamaan ilman taistelua. Pokeri ei ole enää sitä. Sinun tulee uskotella vastustajallesi että hänen kätensä on parempi kuin sinun - ja tuo tehtävä ei ole todellakaan helppo.

Jimmy Fricke
Gobbo tykkää isoista poteista.

Kun iso käsi osuu kohdallesi, sinun perimmäinen tavoitteesi on päästä all-in asetelmaan, sillä et voi voittaa vastustajasi merkkipinoja ilman että menet all-in.

Ongelma on vain siinä, että et voi tyrkätä merkkejä keskelle heti. Kukaan vastustaja ei tule maksamaan panostustasi, jos korotat esimerkiksi viiden euron päälle parisataa euroa.

Potti alkaa kertymään pienestä ja sinun tulee asteittain rakentaa potista isompi ja isompi. Viimeistään riverillä sitten tilanne on se, että pääset lyömään merkkisi keskelle.

Panosta, panosta ja panosta

Yksinkertaisin metodi potinrakennukseen on panostaa, panostaa ja panostaa. Panosta kaikilla streeteillä eli flopilla, turnilla ja riverillä.

No-Limit pokerissa panostukset tehdään aina suhteessa potin kokoon. Se tarkoittaa sitä, että potti korottuu jokaisella korotuskierroksella. Flopilla potti voi olla vielä pieni, mutta riverillä potti voi olla jo tähtitieteellinen.

Katsotaan esimerkkiä:

$1/$2 No-Limit, 200 dollarin merkkipinot. Korotat 9 dollaria buttonilta A K kädessä ja big blind maksaa. Flopilla tulee Q J T.

Big Blind chekkaa ja panostat 15 dollaria 19 dollarin pottiin. Hän maksaa edelleen. Turnilla 2 ja big blind chekkaa edelleen. Panostat nyt 45 dollaria 49 dollarin pottiin ja hän maksaa edelleen.

Riverillä tulee 6 ja vastustajasi chekkaa.

Riverillä potissa on nyt 139 dollaria ja sinulla on 131 dollaria merkistössäsi. Voit nyt riverillä mennä all-in, ilman että ylikorottaisit.

Panostus, panostus ja panostus toimii erityisesti heikompia ja maksuautomaateiksi tiedettyjä pelaajia vastaan.

Sökötys-korotus

Toinen vaihtoehto kasvattaa pottia on käyttää sökötys-korotus (check-raise).

Kuten jo ehkä tiedät, sökötys-korotus tarkoittaa sitä kun sökötät toivoen että vastustajasi innostuu panostamaan, johon vastaat isolla korotuksella.

Sökötys-korotus on tehokas potinrakennusmetodi, koska se tarjoaa kaksi panostusmahdollisuutta yhdellä kierroksella - vastustajasi panostus ja sen lisäksi oma korotus. Tämä antaa sinulle mahdollisuuden rakentaa isoja potteja nopeammin.

Matt Stout
Myös AllInat420 tykkää isoista poteista.

Sökötys-korotus vaatii toki kädeltäkin paljon. Sökötys-korotus suorastaan huutaa käden vahvuutta ja usein yllättää vastustajasi todella pahasti.

Sen lisäksi, kun sökötät, vastustajasi voi tehdä samoin, joten korotuskierros oli silloin siinä.

Molemmat, vastustajasi pakottaminen foldaamaan ja korotuskierroksen missaaminen, ovat isojen pottien rakentamisen kannalta haitallisia. Tarvitset siis kaikki kolme korotuskierrosta saadaksesi 100BB:n merkkipinon all-iniin.

Jos eliminoit yhden, tulet harvoin pääsemään all-in tilanteeseen ilman ylikorotusta - mikä puolestaan on pääsyy, miksi slouvaaminen ei ole tehokas keino potin rakentamiseen.

Kun tiedät että vastustajasi tulee korottamaan, käytä sökötys-korotusta. Sillä tavalla minimoit riskit joiden mukaan voit menettää korotuskierroksia, kun vastustajasi vain sököttää.

Kun huomaat että vastustajasi foldaa liian usein sinun sökötys-korotuksesi, sinun tulee muokata omia pelimetodejasi. Kannattaa yrittää sökötys-korotusta vaikkapa ylin pari -kädellä tai vaikkapa vahvalla vedolla.

Jos sökötys-korotat vain monsterkäsillä, vastustajasi pääsevät nopeasti kärryille ja foldaavat jokaisen yrityksesi.

Ylikorotus

Eräs toinen tapa jolla voit korottaa pottia on potin ylikorotus. Ylikorotus voi olla erittäin tehokas tapa tiettyjä pelaajatyyppejä vastaan.

Monet pelaajat uskovat yhä tänäkin päivänä, että aina kun pelaaja ylikorottaa, he bluffaavat. Voit käyttää tätä eduksesi ja rankaista tämäntyyppistä pelaajaa ankarasti.

Syy siihen miksi ylikorotukset ovat niin tehokkaita on sama, kun sanotaan että "nopea peli on uusi hidas peli." Pelaajat ajattelevat, että "jos sinulla on niin hyvä käsi, niin miksi korotat niin paljon. Jos sinulla on oikea käsi, sinä korottaisit vähemmän ja toivoisit että maksaisin."

Tom Dwan
Durrrr laittaa sinut miettimään.

Tom "durrrr" Dwan on pelaaja joka tekee jatkuvasti hyvin ajoitettuja ylikorotuksia.

Hän on erittäin vaarallinen pelaaja, sillä hän pystyy tasapainottamaan omat vetonsa todella hyvin. Vastustajat ihmettelevät jatkuvasti mitä hänen ylikorotuksensa tarkoittavat. Ne tarkoittavat joko monsterikättä tai pelkkää ilmaa.

Jos jätät vastustajasi arvuuttelemaan, he useimmiten päätyvät arvaamaan ennemmin väärin kuin oikein. Joten lisää ihmeessä ylikorotus omaan peliarsenaaliisi.

Oikean käden saaminen on vasta puoli voittoa

Kun yrität päättää miten parhaiten saat aikaiseksi ison potin, olet positiivisen ongelman edessä. Sinulla on joka tapauksessa kädessä kortit, joilla olet valmis menemään finaaliin saakka.

Kaiken lisäksi päätöksen taktiikasta teet sinä itse. Oikea päätös, kuten kaikki pokerissa, riippuu monesta asiasta, omasta imagosta, vastustajasi pelitaktiikasta, pöydän fiiliksestä jne...

Ei ole mitään yhtä ja ainoaa tapaa pelata tiettyjä käsiä, ja toinen tapa voi olla parempi toista pelaajaa vastaan, mutta voi osoittautua silkaksi katastrofiksi toista vastustajaa vastaan.

Sinun tuleekin kiinnittää huomio vastustajaasi ja käyttää jokaista infomurusta hyödyksesi, jotta löydät parhaan tavan pelata omat isot kätesi.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »