Pokerielokuva Deal julkaistaan 25. huhtikuuta

Antonio Esfandiari
Antonio Esfandiari on yksi elokuvan pokeritähdistä

Viimeisten vuosien kuluessa olemme nähneet monien pokeriaiheisten elokuvien ilmestyvän, mutta yksikään niistä ei ole pystynyt vangitsemaan pelin luonnetta todellisuutta vastaavasti.

Seuraava pokeriin keskittyvä elokuva nähdään valkokankailla 25.4. rajoitettuna julkaisuna. Pääosissa elokuvassa ovat Bret Harrison, Burt Reynolds ja Shannon Elizabeth.

Elokuvassa on myös mukana joukko tunnettuja ammattipelaajia esiintyen cameo-rooleissa. Antonio Esfandiari, Joe Hachem, Cris Moneymaker, Greg Raymer ja Vincent Van Patten ovat hyviä esimerkkejä näistä nimekkäistä pokerin pelaajista, jotka esiintyvät elokuvassa omana itsenään.

Yksikään pokerielokuva ei ole vuonna 1998 julkaistun Roundersin jälkeen lähellekään onnistunut kaappaamaan pelin syvällistä luonnetta. Uutta Deal-elokuvaa on jo sanottu epävirallisissa arvosteluissa parhaaksi pokerielokuvaksi sitten Roundersin. Elokuvassa esiintyvien pokeritähtien toimesta elokuvaa on myöskin kehuttu aidoksi ja sanottu sen kuvaavan pokerin maailmaa todentuntuisesti.

Luultavasti elokuvasa esiintyvien ihmisten arviot siitä eivät välttämättä ole kaikista parhaita ja puoluettomia mielipiteitä, mutta jokainen voi muodostaa omat mielipiteensä katsottuaan elokuvan.

Elokuvan juoni lyhykäisyydessään on seuraavanlainen: Entisen uhkapelurin opettaessa menestyvälle opiskelijalle joitakin asioita korttipeleistä, ajautuu hän mukaan World Series of Pokeriin, jossa tiukimman vastuksen hänelle tarjoaa hänen oma suojattinsa.

Idea kuulostaa varsin vankalta, ja samalla kaavalla varustettu juoni toimi hyvin myös vuonna 1986 julkaistussa Paul Newmanin ja Tom Cruisen tähdittämässä elokuvassa The Color of Money. Kyseisessä elokuvassa oli mukana myös John Tuturro, joka tunnetaan paremmin Rounders-elokuvan Joey Knishinä.

On mielenkiintoista nähdä tekeekö elokuva läpimurron aitona, tarkkana ja viihdyttävänä kuvauksena pokerin maailmasta, vai jääkö se vaille suurempaa menestystä, kuten monet muut viimeaikaiset tekeleet, jotka eivät yrityksissään onnistuneet.

Elokuvan traileri on nähtävillä sen virallisella kotisivulla osoitteessa http://www.dealthemovie.com/.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »