Pasi Sormunen paalupaikalta EPT Lontoon ratkaisupeleihin

EPT 2013

Suomen Pasi Sormusella pelit ovat sujuneet Lontoossa varsin mallikkaasti. Koko turnauksen ajan jatkunut hyvä pelivire huipentui Main Eventin kolmannen päivän kärkitilaan. Toivotaan ja uskotaan että sama vire jatkuu ja että Sormunen nähdään lopputuloksissakin mahdollisimman korkealla.

Nimi Pasi Sormunen on varmasti monelle tuttu jääkiekon parista, mutta tällä kertaa kyse ei ole entisestä HIFK-valmentaja Pasi ”Soppa” Sormusesta. Pokerinpelaaja Pasi Sormusen CV:stä löytyy mm. viime vuoden Helsinki Freezeout 2000€ No-Limit Hold Em Main Eventin voitto, josta hän kuittasi mukavat 69 000 euroa.

Tässä, EPT Lontoo Main Event –turnauksessa Sormunen on varmistanut itselleen jo 15 000 punnan voiton, joka vastaa reilua 18 000 euroa. Kymmenen parhaan joukkoon pääseminen tietäisi kuitenkin jo melkoista korotusta palkintorahoihin, sillä kymmenes sija tuottaisi 44 000 puntaa. Tavoitteet varmasti ovat kolmen parhaan sakissa, sillä kolmoselle on luvassa 245 000 puntaa, kakkoselle 455 000 puntaa ja ykköselle messevät 700 000 puntaa, joka vastaa euroissa jo melkein 850 000 euroa. Turnaukseen lähteneistä 647:stä pelaajasta on jäljellä enää 32.

Sormusen pokeri pitää

Sormusen asema on varsin hyvä, sillä merkkijohto tuli eilispäivältä 1,578 000 pelimerkillä. Kakkosena niskaan hengittää Niall Farrell 1,510 000 merkillä ja kolmosella, EPT Lontoon turboturnauksen voittaneella Nicolas Chouity’llä merkkejä on kasassa reilu 1,1 miljoonaa. Äskettäin haastattelun PokerListingsille antanut Theo Jorgensen on mainiosti kahdeksantena, merkkejä kasassa 778 000.  Vähän heikommin kävi Teddy Sheringhamille, joka putosi jo kolmannen päivän alussa jääden ilman rahastusta. Myös Viktor ”Isildur1” Blom putosi aivan viimeisten joukossa neljänneltä päivältä, Isildur1:n sijoitus oli tällä kertaa 44. ja palkintorahoja tuli hänelle vaivaiset 12,500 puntaa.

Mukana sinnittelee myös mm. Annette Obrestad, jolla merkkejä on 170 000. Kauhean paljon paremmin ei mene myöskään Jason Mercierillä, jolla merkkejä on koossa 309 000. Pasi Sormusen kanssa samaan pöytään ja viereiselle paikalle neljänteen päivään tulee istumaan eräs Chris Moorman, jolla on taskussaan mm. kolme finaalipöytää WSOP –turnauksista. Merkkejä Moormanilla on tässä vaiheessa 239 000.

16 parasta jatkaa tämän päivän jälkeen

Pelejä jatketaan tänään torstaina iltapäivällä. Pasi Sormunen tulee pelaamaan pöydässä numero neljä ja todennäköisesti pelejä tullaan jatkamaan tasolta 20, jossa alkupanos on 1000, pieni sokkopanos 5000 ja iso sokkopanos 10 000. Yksi taso kestää 90 minuuttia. Tänään on tarkoitus päästä tilanteeseen jossa pelaajia on jäljellä 16 kappaletta.

Tässä vielä Pasi Sormusen pelipöytä neljännelle päivälle: (Pöytä numero 4)

1) Tamer Kamel, UK, 762.000

2) Steven Silverman, USA, 319.000

3) Russell Carson, Canada, 372.000

4) Pasi Sormunen, Finland, 1.578.000

5) Chris Moorman, UK, 239.000

6) David Colin, France, 142.000

7) Christopher Frank, Germany, 1.098.000

8) Rory Mathews, UK, 193.000

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »