Norjalainen pokeritähti joutuu maksamaan voitostaan jättiverot

Stephensen
Felix Stephensen

Felix Stephensen on asunut Lontoossa kaksi ja puoli vuotta, mutta siitä huolimatta hänen tulee maksaa veroja entiseen kotimaahansa, Norjaan. Samaan aikaan Martin Jacobsonin ei tarvitse maksaa veroja.

Norjalaiset olivat ylpeitä Felix Stephensenin saavuttamasta toisesta sijasta tämän vuoden WSOP päätapahtumassa.

Lopulta ilmenikin, että todelliset voittajat tässä tapahtumassa olivat Norjan veroviranomaiset.

Olkoonkin, että Felix Stephensen ei yli kahteen vuoteen ole asunut Norjassa, hänen tulee silti maksaa veronsa ”rakkaaseen” kotimaahansa.

Tämä tarkoittaa sitä, että hänen tulee maksaa 50,4% verot 5,145 miljoonan dollarin voitostaan Norjan verokarhulle.

Stephensen muutti Lontooseen kaksi ja puoli vuotta sitten pelatakseen nettipokeria ammatikseen. Norjan lainsäädännön mukaan verovelvollisuus Norjassa loppuu vasta kolmen vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen.

Syy korkealle verotukselle on se, että Felix Stephensen pelaa pokeria ammatikseen. Muussa tapauksessa hän olisi selvinnyt 27 % verotuksella.

Johnny Lodden3
Johnny Lodden

- Pokeriammattilaisen tulee Norjassa maksaa voitostaan 50,4% voitostaan. Hänellä on mahdollisuus vähentää verotettavaa tuloa niillä kuluilla jotka voiton saavuttaminen toivat mukanaan, toteaa norjalainen veroekspertti, Trond Erik Andersen.

Toivomme, että Felix Stephensenillä on kaikki kuitit tallessa...

Lodden vihainen kuin ampiainen

Stephensen ei toki ole ainoa norjalainen pokeripelaaja joka on saanut tuntea norjalaisen verotusjärjestelmän nahoissaan. Vuonna 2008 norjan veroviranomaiset löysivät 90 norjalaista pokeripelaajaa joilla olivat verot maksamatta. Tänä vuonna norjan veroviranomaiset ovat kahmaisseet itselleen 40 miljoonan norjan kruunun siivun itselleen kaikista norjalaisten saavuttamista pokerivoitoista.

Team PokerStars –pelaajan Johnny Loddenin mielestä nämä epäselvyydet johtuvat epäselvistä säännöistä.

- Veroviranomaisilla ei ole selviä sääntöjä pokeriverotuksesta ja heitä ei homma tunnu kiinnostavan pätkääkään. Tilanne on uskomattoman vaikea norjalaisille pokeripelaajille, Lodden toteaa antamassaan haastattelussa norjan TV-2:lle.

Samassa Johnny Lodden pitää epäreiluna sitä, etteivät norjalaiset pokeripelaajat saa kuitata pokeritappioitaan verotuksessa. Lodden kävi oikeustaistelua norjan verokarhua vastaan tässä asiassa ja hän kertoo voittaneensa tämän ennakkotapauksen.

Jacobsonwins2
Martin Jacobson

Maailmanmestari selviää nollaveroilla

Maailmanmestarilla Martin Jacobsonilla tilanne on päinvastainen. Hänen ei tarvitse maksaa veroja.

Olkoonkin, että hän on asunut Lontoossa lyhyemmän ajanjakson kuin Stephensen hänen ei tarvitse maksaa veroja Ruotsiin.

Hän selviää käytännössä nollaverotuksella Yhdysvaltain ja Iso-Britanian välisen verotussopimuksen johdosta.

Tämä sama laki pätesi aikoinaan tanskalaisen Peter Eastgaten voittaessa vuonna 2008. Hän oli myös siirtänyt paperinsa Lontooseen ja näin hän selvisi nollaveroilla voittaessaan 9 152 145 dollaria aikoinaan samassa turnauksessa.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »