Ike Haxton: PokerStarsin hinnankorotuksen peruminen on oikea päätös

isaac haxton2015
Isaac Haxton

Marraskuussa PokerStars pudotti todellisen pommin: tiettyjen pelien sekä panoksien reikkiä nostetaan.

Päätös sai tietenkin todella paljon vastustusta, erityisesti suurilla panoksilla pelaavilta pelaajilta. Nyt pari kuukautta päätöksen tekemisen jälkeen PokerStars päätti peruuttaa palkkioiden nostot ja pitää ne sittenkin ennallaan.

“Reikin nosto ei olisi vaikuttanut omaan pelaamiseeni, sillä pelaan suhteellisen suurilla panoksilla“, PokerStarsin Isaac Hacton kertoo. ”Se olisi kuitenkin napannut ison palan voitoistani. Luonnollisesti olin pettynyt nähdessäni päätöksen nostaa talon veloittamia palkkioita”, hän jatkaa.

Vaikka Haxton ei maininnut tarkkoja numeroita, uusi reikki saattaisi syödä 25/50 PLO pelissä jopa 25-30 prosenttia voitoista.

Juuri kun pelaajat valmistautuivat PCA 100 000 dollarin Super High Rollet -turnaukseen, PokerStars ilmoitti sivuston palkkioiden jäävän alkuperäiselle, enne marraskuuta olevalle tasolle.

Negreanu: “Pelaajien kannalta hyvä päätös”

Vaikka keskustelu asian tiimoilta käy edelleen kuumana, tänään julkaistu tiedote otettiin vastaan melko positiivisessa hengessä.

Daniel Negreanu
Team PokerStars ammattilainen Daniel Negreanu.

Jopa PokerStars ammattilainen Daniel Nefreanu, joka oli aiemmin puolustanut reikin nostoa myönsi uuden käänteen tekevän hyvää pokeriyhteisölle.

”Päätös on pelaajien kannalta hyvä”, Negreanu sanoi. ”Kukaan ei tietenkään pidä reikkien nostamisesta.”

”Uskon, että asiasta päättävät henkilöt ottivat sen uudelleen tarkasteltavaksi ja suuren vastustuksen takia päättivät luopua siitä.”

Isaac Haxton on samaa mieltä ja lisää vielä näkökohdan, jonka mukaan osa pelaajista olisi saattanut saada tappioita.

”Mielestäni tämä päätös on oikea”, Haxton kertoo. ”Se on iso juttu muutamille pelaajille ja huomattavan suuri asia monille ihmisille”.

”Uskon että reikin muutos olisi muuttanut osan voittoa tehneiden pelaajien saldon negatiiviseksi ja monet olisivat tämän takia lopettaneet pelaamisen.”

Useat pelaajat vastustivat muutoksia äänekkäästi. PokerStars vaikutti kuuntelevan pelaajia.

”Päätöksen kumoaminen näytti PokerStarsin osaavan kuunnella palautetta ja asiakkaidensa toiveita, joka on erittäin positiivista”, Haxton sanoi.

Isaac Haxton

Reikkiä tullaan nostamaan säännellyillä markkinoilla

Pelaajien ollessa tyytyväisiä päätöksen kumoamiseen, verotus sekä markkinoiden säätely pitävä korotuspaineet edelleen ylhäällä.

Ovatko pokerisivustot yleisesti nostamassa palkkioitaan?

”Sitä on vaikea sanoa”, Haxton toteaa. ”Lyhyellä aikavälillä on nähtävissä se, että markkinoiden sääntely on tuomassa sivustoille lisäkustannuksia.”

PokerStars on päättänyt jakaa lisäkustannukset pelaajien kesken, jotka asuvat ja pelaavat veronalaisissa maissa. Pelaajat, joiden asuinmaa ei verota nettipokerin pelaamista eivät saa osalliseksi muutoksista.

Jokaisen omasta tulotasostaan kiinnostuneen pelaajan tulisi ottaa tämä asia huomioon viimeistään siinä vaiheessa, kun harkinnan alla on ammattimainen pelaaminen.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »