Helmipaikka aloittelijalle: Voita miljoonapotti vain yhdellä dollarilla!

Sunday Million

PokerStars juhlii sunnuntaina Sunday Millionin kahdeksatta vuosipäivää. Kuka tahansa voi osallistua turnaukseen alkaen 1 dollarilla ja voittaa miljoona dollaria.

PokerStars juhlii sunnuntaina Sunday Millionin kahdeksatta vuosipäivää. Kuka tahansa voi osallistua turnaukseen alkaen 1 dollarilla ja voittaa miljoona dollaria.

Maaliskuun toisena päivänä pelattavassa Sunday Millionin 8-vuotisjuhlaturnauksessa kokonaispotiksi on luvattu kahdeksan miljoonaa dollaria, joista voittajalle on varattu miljoonan dollarin takuupotti.

Turnaukseen pääsee suoraan mukaan normaalilla 215 dollarin sisäänostolla, mutta juhlan kunniaksi PokerStars järjestää normaalia enemmän satelliitteja, jolloin mukaan voi päästä pienemmälläkin summalla.

Vaikka vain yhdellä dollarilla.

Karsi mukaan vain yhdellä dollarilla

Satelliitit alkoivat jo viime sunnuntaina ja ne jatkuvat tasatunnein aina viikonloppuun saakka. Perjantaista lähtien yhden dollarin karsintasatelliitteja pelataan puolen tunnin välein.

Mikäli päätät lähteä pelaamaan yhden dollarin satelliittiin, tulee sinun pärjätä, jotta saat ilmaisen paikan seuraavaan, 11 dollarin satelliittiin. Yhdentoista dollarin satelliitista 1000 parasta pelaajaa taas palkitaan paikalla itse pääturnauksessa.

Yhdentoista dollarin satelliitit pelataan sunnuntaina ennen pääturnausta. Sunnuntaina voi paikasta karsia myös 33 $ ”Deadline Satelliitissa”, josta 333 pelaajaa voittaa paikan itse Sunday Millionin pääturnaukseen.

Pääturnaus alkaa normaaliin tapaan 14.30 ET, eli puoli kymmeneltä illalla Suomen aikaa.

 

Turnaus

Sisäänosto

Aika

Palkinto

1 $ karsintasatelliitti

1 $

Tasatunnein alkaen 00.00 (ET) sunnuntaina 23.2

Pääsy 11 $ Deadline satelliteen

1 $ karsintasatelliitti

1 $

30 min. välein alkaen 00.00 (ET) perjantaina 28.2

Pääsy 11 $ Deadline satelliteen

11 $ Deadline satelliitti

11 $

13.30 (ET) sunnuntaina 2.3

1000 paikkaa pääturnaukseen

33 $ Deadline satelliitti

33 $

13.45 (ET) sunnuntaina 2.3

333 paikkaa pääturnaukseen

Sunday Million

215 $

14.30 (ET) sunnuntaina 2.3

8 miljoonan $ palkintopotti

 

8-vuotias Sunday Million

PokerStarsin viikoittainen Sunday Million -turnaus on suurin nettipokeriturnaus lajissaan. Siinä on joka kerta vähintään miljoonan dollarin palkintopotti, ja voittaja rahastaa järjestään vähintään 150 000 dollaria.

Viime vuoden 7-vuotisturnaus houkutteli huikeat 49 000 pelaajaa ja voitto jakaantui kärkikolmikolle heidän tekemänsä diilin mukaan. Kärkikolmikosta suurimman potin kilautti liettualainen ”benislovas”, liki 850 000 dollaria.

Team PokerStars Pro:n Liv Boeree ylisti Sunday Millionia: “Sunday Million on joka viikko se turnaus, jonka kaikki haluavat pelata. Ihmiset suunnittelevat viikonlopun aikataulunsakin Sunday Millionin mukaan. Merkkipäivän turnausta ei missään nimessä voi missata, koska usein ei tule tällaista tilaisuutta tienata parissa tunnissa niin paljon rahaa, että sillä ostaisi kalliin asunnon”.

Sunday Million on nähnyt historiansa aikana myös suomalaismenestyjiä. Nimimerkki ”perusfinne” sijoittui turnauksessa juuri kuudenneksiNimimerkki ”perusfinne” sijoittui turnauksessa juuri kuudenneksi rahastaen n. 35 000 euroa ja Lauri Pesonen leipoi itsensä turnauksen voittoonLauri Pesonen leipoi itsensä turnauksen voittoon aikaisemmin helmikuussa rahastaen 230 000 dollaria. 

Lue myös 10 mahtavaa lukemaa PokerStarsin Sunday Million -turnauksesta.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »