Hävitä vähemmän vs. voittaa enemmän
Säästetty raha on tienattua rahaa. Tämä käsite, joka on iskostunut jokaisen investointipankkiirin sieluun, on aivan yhtä relevantti myös pokeriammattilaiselle.
Ensimmäisenä vuotenani pokerinpelaajana vietin jokaisen illan jauhamalla $4/$8 Limittiä. Pöydissä pyöri yksi $4/$8 pöytien täyspäiväinen ammattilainen, joka musersi vastustajansa kerta toisensa jälkeen, jopa siinä määrin, että se tuntui matemaattisesti mahdottomalta.
Vuoden aikana näin hänet ainoastaan yhden kerran siinä tilassa, että hänellä oli vähemmän kuin kolme kertaa sisäänoston verran pelimerkkejä edessään. Olin valmis vastaanottamaan jokaisen tiedonmurusen, jonka hän vain suostui auliisti jakamaan. Ainoa neuvo minkä sain, oli tämä:
"Et pärjää tässä pelissä yrittämällä voittaa eniten. Teet rahaa, kun yrität hävitä vähiten."

Kaikki pokerinpelaajat ajattelevat, puhuvat ja kirjoittavat voittojen maksimoimisesta. Tappioiden minimoimisesta kuulee sen sijaan puhuttavan hyvin harvoin. On tietysti paljon mukavampaa puhua siitä, kun voitit niin ison potin, että pelimerkit eivät mahtuneet pöydälle, kuin siitä, että teit kerran hyvä kipin ja säästit yhden panostuksen verran rahaa.
Yleisesti ottaen Limitin ammattilaisen perussääntö on pyrkiä voittamaan yksi iso panos tunnissa. Kun tämän pitää mielessä, nousee potin koon kontrollointi tärkeään asemaan. Yhtä hävittyä panostusta kohti on voitettava kaksi, jotta tekee voittoa.
Mielentila, ei pelin tila
Kun vertaillaan vähemmän häviämistä ja enemmän voittamista, on kyse enemmänkin mielentilasta kuin pelin tilasta. Arvolyönti on hyvä esimerkki siitä, mitä tarkoitan pelin tilalla. Kun sinulla on paras käsi, on sinun määritettävä summa, jonka vastustaja suostuu maksamaan ja sitten panostettava niin lähelle tätä summaa kuin voit.
Vähemmän häviäminen ei ole yhtä kylmäkiskoisen matematiikan noudattamista. Siinä on kyse mielentilasta, jota käytät hallitaksesi montaa muuta pöydässä tekemääsi liikettä.
Seuraavassa on selventävä esimerkki, vapaan kortin metsästys:
$2/$4 Limit - Perus tiukkaa peliä buttonissa:
| Käden vaihe | Tilanne | Vastustaja | Sinä | Hinta |
| Pre-Flop | Suittarikonnektorit | Limppaus | Limppaus | $2 |
| Flop | Värin veto | Panostus | Maksu | $2 |
| Turn | Veto meni ohi | Panostus | Maksu | $4 |
Hinta yhteensä riverin näkemiselle = $8 (2 betsiä)
$2/$4 Limit - Vapaan kortin metsästys buttonista:
| Käden vaihe | Tilanne | Vastustaja | Sinä | Hinta |
| Pre-flop | Suittarikonnektorit | Limppaus | Limppaus | $2 |
| Flop | Värin veto | Panostus | Korotus | $4 |
| Turn | Veto meni ohi | Sökötys | Sökötys | $0 |
Hinta yhteensä riverin näkemiselle = $6 (1.5 betsiä)
Jos oletetaan, että missaat värin myös riverillä, säästi ilmaisen kortin metsästys puolen betsin verran rahaa.
Ne jotka seurasivat esimerkkejä tarkasti, huomasivat varmasti, että kun ajatellaan voiton suhdetta panokseen, ei ole pitkällä aikavälillä merkitystä sillä, metsästämmekö ilmaista korttia vai emme. Ero tulee siinä, kun jahtaamme ilmaista korttia ja tavoitteenamme on hävitä vähemmän, pienennämme varianssia. No-Limitissä voimme saada edellä mainitulla tavalla korkoa pelimerkeillemme.
Kuinka tätä voi soveltaa No-Limittiin?
Kaikkia edellä mainittuja käsitteitä voidaan soveltaa myös No-Limit-ympäristössä. Virhekohtainen tappio voi olla paljon suurempi No-Limitssä. Sen takia vähemmän häviämistä tulee paljon tärkeämpää. Ansaan joutumisen välttäminen on aivan yhtä arvokasta kuin pelimerkkikasan tuplaaminen.
No-Limitissä on olemassa käsite "pelimerkin korko". Jokainen säästetty panostus No-Limit-pöydässä vastaa suurempaa määrää pelimerkkejä aktiivisessa stäkissäsi. Kun tuplaat, kaikki säästetyt pelimerkit tuplaantuvat stäkkisi mukana. $25:n säästäminen edellisessä potissa kasvattaa pelimerkkikasaasi $50:lla tuplauksen jälkeen.
Mitä enemmän rahaa säästät (sitä vähemmän häviät), sitä enemmän voitat. Se on näin yksinkertaista.
Kommentit
0