Haastattelussa Mike Matusow

MatusowI
Matusowin mukaan turnausten sisäänostojen tulee laskea

Voitte olla miehestä mitä mieltä tahansa, mutta Mike “The Mouth” Matusow on lempinimensä veroinen veijari. PokerListings jututti Matusowia WSOP:ssa.

Matusowilta löytyy aina mielipide, oli kyseessä kanssapeluri, nettipokeri tai muu pokeriin liittyjä kysymys.

Viime kesän jälkeen Matusow on vetäytynyt pokerimaailman ulottumattomiin. Syyksi mies kertoo sen, että häntä oksetti entisen työnantajansa, Full Tilt Pokerin, tilanne.

Nyt mies on kuitenkin tehnyt paluun ja onnekseen saanut myös hyvän startin tämän vuoden WSOP-turnajaisiin sijoittumalla kahdesti kahdeksanneksi ja kuitaten mukavat noin $75,000 voitot.

Matusow antoi pienen haastattelun kymppitonnin HORSE-turnauksen tauolla ja kertoi näkemyksiään muutamaan päivän polttavaan kysymykseen.

PokerListings: Sinua ei ole näkynyt paljoa kiertueella viime vuosina Mike, mitä olet puuhaillut?

Olen enimmäkseen lepäillyt. Pelailin hieman urheiluvedonlyöntiä myös. Oli myös vähän mielenterveysongelmia, joiden vuoksi en poistunut talostani kuuteen kuukauteen.

PokerListings: Oletko pelaillut paljon pokeria?

En. Olen hädin tuskin pelannut jakoakaan. Koko pokeri sai minut voimaan pahoin. Saa se ajoittain vieläkin, mutta työskentelen kovasti sen eteen, että olen kohta sillä tasolla millä minun pitää olla.

PokerListings: Sinä et selvästikään ole yksi niistä pelaajista, jotka muuttaisivat ulkomaille voidakseen jatkaa nettipokerin peluuta?

Henkilökohtaisesti ajattelen, että ne kaikki edustavat rikollista toimintaa (nettipokerisivustot). Yritän itse pitää vain matalaa profiilia. En halua olla siinä jutussa mukana. Minulta varastettiin ensin miljoonia dollareita Ultimate Bet -skandaalissa ja nyt nimeni on vedetty pahemman kerran lokaan. Kukaan ei voi tietää paljonko minulta varastettiin Full Tiltillä. En tarvitse sitä ja olen pettynyt siihen.

Kaikki odottavat lainmuutosta, jotta nettikasinot ja pokerisivustot voivat jatkaa rahojen varastamista. Eivät ne siitä mihinkään muutu.

PokerListings: Minkälaisen vastaanoton muut pelaajat ovat antaneet sinulle viime vuoden aikana?

MatusowII
Iveyn kanssa välit kunnossa

Olen kohdannut paljon arvostelua ja saanut paljon palautetta. Useimmiten se on ollut turhauttavaa. Puhuin juuri eilen Phil Iveyn kanssa ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun kaikki tapahtui. Hän oli hieman turhautunut tapaani jolla kerroin asiasta tietoni ja omat mielipiteeni.

Hän sanoi minulle, että minun olisi pitänyt kuunnella myös hänen puolensa tarinasta ennen kuin menen julkisesti häntä arvostelemaan.

Jatkoimme kuitenkin puhumista ja kaikki välillämme on nyt hyvin. Tiedämme molemmat sen tunteen kun ihmiset tuijottavat sinua oudolla katseellaan. Niin kuin me olisimme heidän rahansa varastaneet. Se on kaikkien kamalin tunne koko maailmassa. Se onkin syy miksi pysyn näkymättömissä.

En muutenkaan ole niin innostunut matkustelemaan ja kiertämään pokeriturnauksia. Mikäli järjestäjät eivät laske turnausten buy-ineja alas noin $3,000 suuruiseksi kaikki tulevat menemään katki. Mielestäni kaikkien WPT ja WSOPC turnausten sisäänostojen tulisi olla noin $3,000 ja raken osuus tulisi puolittaa.

Pelaajat kärsivät. Jos aiot pelata kymppitonnin turnauksen joka kuukausi et voi selvitä. Siksi ette nää minua jokaisessa isossa turnauksessa.

Se maksaa noin $700 tuhatta pelata kaikki suuremmat turnaukset vuodessa. Summa on sama kuin palkinto joka maksetaan ison turnauksen toisesta sijasta. Tajuatteko kuinka vaikeaa on tulla edes toiseksi joka vuosi? Näissä turnauksissa ovat mukana kaikki maailman parhaat pelaajat.

PokerListings: Siitä puheen ollen, uskotko että pokeriyhteisö tulee säilymään samanlaisena ilman PokerStarsin ja Full Tiltin kaltaisia suuria sponsoreita?

Ei todellakaan tule. Juuri siitä syystä uskon, että buy-inejä ja rakea tulisi laskea dramaattisesti.

Jos he eivät tee sitä – ja WSOP on tällä hetkellä valtaisa – se tulee kutistumaan. Mitä minä olen kuullut niin se on jo kutistumassa 15% tänä vuonna. Se on vain alkua.

Ja tarkoitan vain sitä mikä on parasta pokerille. Buy-inien täytyy laskea. Ihmisten tulee olla joustavampia silloin kun ajat ovat huonompia.

Mielestäni WSOP:n tulisi myös joustaa rakessa, vaikkeivat he sitä haluakaan. WSOP:n tulee säilyä maailman suurimpana pokeribrändinä myös tulevaisuudessa.

PokerListings: Olit yksi harvoista Full Tiltin pelaajista, jotka kertoivat omat mielipiteensä Mustan Perjantain jälkeen. Kaduttaako moinen avautuminen?

Ei. En vieläkään usko, että Howard olisi rikollinen. En myöskään usko, että Chris olisi rikollinen. Tiedän etteivät he koskaan varastaisi rahaa keneltäkään.

He tekivät virheitä. Silloin kun heillä ei ollut rahaa maksaa pelaajille, olisi heidän tullut myydä heti. He saivat tarjouksia, mutta olivat ahneita ja halusivat pitää otteensa yrityksessä. He menettivät ne tarjoukset. He itse aiheuttivat tämän tilanteen itselleen.

Tilanne on huono. Heillä ei ollut rahaa tietyistä asioista johtuen. Syy ei ollut se, että he olisivat rahat varastaneet. Kaikki tulee vielä selville. Kaikki se on todella surullista. Toivottavasti sopimus PokerStarsin kanssa menee hyvin.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »