GDAM: Duhamel johdossa, $4,4 miljoonaa voittajalle, seuraa livenä

duhamel
Jonathan Duhamel

Jonathan Duhamelin päätös jättää WSOP:n ensimmäiset turnaukset väliin näyttää viisaalta päätökseltä, sillä kanadalainen lähtee kärkiasemista GuangDong Asia Millionsin kakkospäivään.

130,000 dollarin sisäänostolla varustetun turnauksen voittaja nappaa itselleen massiivisen 4,4 miljoonan dollarin ykköspalkinnon, joka on historian suurin palkintosumma WSOP:n ulkopuolella.

Vuoden 2010 maailmanmestari Duhamel saa toiseen päivään mukaansa 6,080,000 pelimerkkiä. Duhamel joutui käyttämään ensimmäisen päivän aikana re-entryn, mutta onnistui nousemaan turnauksen johtoon, kun aloittaneista 71 pelaajasta jäljellä on 51.

Useat huippunimet osallistuivat turnauksen ja lisäksi turnaukseen saatiin mukaan joukko aasialaisia liikemiehiä joiden avulla ensimmäisen GDAM-turnauksen palkintopotti kohosi 15,4 miljoonaan dollariin, joka tekee turnauksesta historian toiseksi rahakkaimman.

Huiman ykköspalkinnon lisäksi kuusi parasta tulee kuittaamaan yli miljoonan dollarin arvoiset palkintoshekit.

Aivan Duhamelin kintereillä toiseen pelipäivään lähtevät tunnetut ammattipelaajat Isaac Haxtonin (5,658,000 pelimerkkiä) johdolla.

Myös Sorel Mizzi (5,649,000), Di Dang (4,104,000) ja Joe Cheong (4,052,000) ovat kymmenen kärjessä.

Muista tunnetuista pelaajista pelejä jatkavat muun muassa Dan "KingDan" Smith, JC Alvarado, Max "altifc" Altergott, Mike "Timex" McDonald, John Juanda, Gus Hansen, Greg Merson sekä Bertrand "ElkY" Grospellier.

Ykköspäivän TOP-10 merkkipinot:

  • 1. Jonathan Duhamel 6,080,000
  • 2. Isaac Haxton 5,658,000
  • 3. Sorel Mizzi 5,649,000
  • 4. Fenglei Qjan 5,075,000
  • 5. Di Dang 4,104,000
  • 6. Joseph Cheong 4,052,000
  • 7. Anson Tsang 3,892,000
  • 8. JC Alvarado 3,787,000
  • 9. Dan Smith 3,618,000
  • 10. Tom McDonald 3,576,000

Seuraa turnausta livenä alapuolelta:

Turnauksen palkintorakenne:

  • 1 - $34,600,000 HKD ($4,464,516 USD)
  • 2 - $24,500,000 ($3,161,290)
  • 3 - $16,100,000 ($2,077,419)
  • 4 - $12,525,000 ($1,616,129)
  • 5 - $10,200,000 ($1,316,129)
  • 6 - $8,300,000 ($1,070,968)
  • 7 - $7,150,000 ($922,581)
  • 8 - $6,000,000 ($774,194)

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »