Antoniuksen voitto karkasi Malesiaan

Patrik Antonius Aussie Millions 2013
Patrik Antonius tienasi 600,000 dollaria kolmannesta sijastaan.

Malesialainen Mervin Chan on Aussie Millionsi vuoden 2013 pääturnauksen uusi voittaja. Suomen Patrik Antoniuksen oli tyytyminen kolmanteen sijaan.

Voitostaan Chan tienasi 1,6 miljoonaa paikallista dollaria, kun taas Antoniuksen oli tyytyminen 600,000 dollarin tienesteihin.

Kakkossijalle turnauksessa sijoittui Joseph Cabret, joka kuittasi hienosta suorituksestaan tasan miljoona Australian dollaria.

Voitto oli Chanille uran ensimmäinen merkittävä turnausvoitto ja malesialainen kertoikin voittajanhaastattelussa olevansa lähes sanaton ja kertoi, että hänen on vielä vaikea uskoa tätä todeksi.

Chan katkaisi Antoniuksen loistavan runin

Patrik Antoniuksen kohtaloksi koitui käsi juurikin turnauksen voittoon asti jyrännyttä Mervin Chania vastaan.

Suomalaisen viimeiseksi jääneessä kädessä hän vastasi Chanin 325,000 avaukseen buttonilta painamalla koko noin neljän miljoonan merkkipinonsa keskellä kädessään A4.

Valitettavasti Chanin taskussa oli jätkäpari ja malesialainen päätti maksaa Antoniuksen puskun.

Pöytä ei tällä kertaa ollut suomalaiselle suotuinen ja Antoniukselle jäi käden hävittyään ainoastaan yksi isoblindi pinkkaansa.

IveyPoker –tiimiin liittynyt Antonius tippuikin jo seuraavassa kädessä ja vaikka tulos on tietenkin hieno, jäi voitto Australiasta edelleen saavuttamatta. Toinen tiimin jäsen Dan Shak jatkoi loistavaa turnausmenestystään Melbournessa sijoittumalla pääturnauksessa neljänneksi.

Finaalin viimeisessä kädessä Chan oli onnistunut turnilla saamaan 8-6 -käteensä tripsit, kun vastustaja Cabretilta löytyi ässäkorkea värinveto. Värikortti jäi tällä kertaa tulematta ja voitto matkasi Malesiaan.

Voittonsa lisäksi Chan sai ylimääräisenä palkintona uuden Chrysler 300C henkilöauton.

Ohessa kaikki finalistien rahastukset:

  • 1. Mervin Chan - $1,600,000
  • 2. Joseph Cabret - $1,000,000
  • 3. Patrik Antonius - $600,000
  • 4. Dan Shak - $400,000
  • 5. Jarrod Glennon - $290,000
  • 6. David Yan - $220,000
  • 7. Jay Tan - $150,000

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »