Absolute Poker pomolle 14 kuukautta linnaa

prisoner

Brent Beckley – yksi Absolute Poker pokerihuoneen perustajista määrättiin 14 kuukaudeksi vankilaan UIGEA säännösten rikkomisen sekä pankkipetoksen tiimoilta.

Beckley oli vastuuhenkilönä Absolute Pokerin rahansiirroista ja hänen todettiin syyllistyneen rikoksiin toiminnassaan jo joulukuussa 2011.

”Harhauduin kuvittelemaan, että tekemäni asiat olisivat olleet ok,” totesi Beckely tuomarille oikeuden istunnossa.

Vaikka Beckleyllä ei olekaan aikaisempaa rikoshistoriaa oli tuomari kuitenkin sitä mieltä, että vankilatuomio on oikeutettu tässä tapauksessa. Tuomari totesi tuomiota antaessa, että sen tarkoituksena on olla esimerkkinä muille yrityksille jotta Amerikkalaiset viranomaiset eivät tule jatkossakaan sietämään vastaavanlaista toimintaa.

Brent Beckley oli yksi kaikkiaan yhdestätoista henkilöstä joita vastaan USA:n Department of Justice hyökkäsi huhtikuussa 2011. Kaikki syytteisiin asetetut henkilöt olivat johtotehtävissä maailman suurimmissa internetpokeriyhtiöissä.

Eniten julkisuutta mediassa kyseisistä henkilöistä on saanut Full Tilt Pokerin toimitusjohtajan pallilla häärinyt Ray Bitar, joka aikaisemmin tässä kuussa palasi vapaaehtoisesti Amerikkaan antautuakseen viranomaisille. Toisin kuin Beckley Bitar ilmoitti kiistävänsä viranomaisten syytökset ja vakuutti syyttömyyttään. Bitaria myös syytetään useista eri rikoksista sekä petoksista. Syytekohdista mainittakoon esimerkkinä maailmanlaajuisen Ponzi-huijauksen järjestely.

Vaikka Beckley on tuomionsa nyt saanut, niin kysymys Absolute Pokerin pelaajien rahoista on edelleen selvittämättä.  Samoin kuin Full Tilt Pokerin asiakkaat eivät myöskään Absoluten pelaajat ole rahojaan saaneet takaisin. Molempien sivustojen pelaajien ei auta muuta kuin odottaa DoJ:n päätöstä. Vasta päätöksen jälkeen selviää onko sivustoilla maksukykyä hoitaa pelaajilleen kuuluvat rästimaksut.

Tosiasia on, että Mustan Perjantain jälkeisten tapahtumien ja syytosten selvitys sekä käsittely tulee kestämään vielä pitkään. Tilanne Amerikassa sivustojen suhteen on yhä täysin auki vaikka erinäisiä huhuja esimerkiksi eri osavaltioiden omista markkinoista. Siihen asti, pelaajat voivat ainoastaan toivoa ettei pitkään kestävät neuvottelut syö yhä enempää yritysten kassoja.

Varsinkin Full Tilt Pokerin kohdalla vääntöä on odotettavissa myös jatkossa. Group Tapie jo aikaisemmin vetäytyi kaupoista ja mahdollinen sopimus PokerStarsin kanssa on myös vähintäänkin viivästynyt tai jopa peruuntunut.

Täytä vaadittavat kentät!

Lähetys epäonnistui!

Odota 3 minuuttia kommentoidaksesi uudestaan

Ei kommentteja

Pokerlistings blogi »